Aluehallitus, kokous 13.2.2023

§ 52 Ensihoitopalvelun kilpailuttaminen

KHVADno-2023-200

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi
Sami Mäenpää, toimialuejohtaja akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut, sami.maenpaa@kainuu.fi

Perustelut

Johdanto:

Kainuun maakuntaan perustettiin vuonna 2005 ensihoitokeskus koordinoimaan alueen ensihoitoa. Kainuussa kuten muuallakin Suomessa ensihoito oli tuolloin kuntien vastuulla, jotka tekivät sopimuksen tavallisimmin joko yksityisen palveluntuottajan tai pelastuslaitoksen kanssa kunnan ensihoidon järjestämisestä. Kuntakohtainen ensihoidon vetovastuu ja eräänlainen monituottajamalli piti sisällään ongelmia, jotka tulivat ilmi ensihoitokeskuksen perustamisen jälkeen. Kustannustasoa oli vaikea kontrolloida ja ensihoidon tasoon oli vaikea puuttua. Kainuussa tehtiin poliittinen päätös, jossa ensihoito otettiin vuodesta 2009 lähtien osittain sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi ja vuodesta 2013 saakka alue on ollut kokonaan ensihoidon osalta sairaanhoitopiirin omaa toimintaa. Oman toiminnan tavoitteena oli kustannustason nousun hillintä ja ensihoidon laadun parantaminen sekä valmiuden ylläpito Kainuun kunnissa. Monituottajamallista siirryttäessä sairaanhoitopiirille työntekijät otettiin liikkeen luovutus mallin mukaisesti vanhoina työntekijöinä shp:n palvelukseen. Kuntakohtaisista ambulansseista on siirrytty Kainuun yhteiseen ensihoitopalveluun, jossa yksiköitä liikutellaan kulloisenkin tarpeen mukaan kattamaan syntyneitä tyhjiöitä ja pitämään valmiutta yllä koko Kainuussa. Ambulanssien määrä on vuosien saatossa vaihdellut 13-15 välillä. Työaikamuotona on jo vuosia ollut aluehallintoviraston myöntämä poikkeuslupa, jossa tehdään 24h työtä, jota seuraa pääsääntöisesti kolmen päivän vapaa siten, ettei viikkotunnit keskimäärin ylitä 42h.

Nykytila:

Aluehallintoviraston myöntämä lupa poikkeusluvan alaiseen työaikaan umpeutui 31.12.2022. Uusi lupahakemus oli AVI:n käsittelyssä siten, että myönteinen päätös poikkeusluvasta saatiin marraskuun 2022 aikana. Luvan ehtona oli käydä paikallinen neuvottelu ensihoitajien viikkotuntimäärästä, joka saa korkeimmillaan olla 42h. Paikallisneuvotteluissa työntekijäjärjestöjen ja työnantajan välillä päädyttiin työnantajan toiveista poiketen 38,25h viikkotuntimäärään, joka on 9,8% vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Vuositasolla poistuu alemmalla viikkotuntimäärällä 14 000h ensihoitajien työpanosta. Nykyinen henkilöstömäärä ei jatkossa riitä pitämään yllä samaa ensihoitoyksiköiden määrää Kainuussa kuin aikaisemmin (13) ja voimassa oleva palvelutasopäätös on tavoittamisviiveiden osalta uhattuna. Lisäämällä vakinaisten ensihoitajien määrää kymmenellä ensihoitajalla voidaan viikkotuntimäärän muutoksesta aiheutunut yksiköiden määrän lasku kompensoida. Laskennallisesti tämä tarkoittaisi n. 700 000-800 000 euron lisäkustannusta.

Ensihoidon rasitteena on ollut vuonna 2008 liikkeen luovutuksella siirtyneen henkilöstön keskuudessa ollut suuri palkkahajonta. Palkkaharmonisoinnin myötä ensihoitajien palkkataso on kivunnut valtakunnan kärkeen ja Kuntaliiton tilastojen (2021) perusteella Kainuun ensihoito on asukasmäärään suhteutettuna Suomen kalleinta. Tehtävämäärään suhteutettuna ensihoidon kustannukset ovat kuitenkin olleet seurannassa valtakunnan keskitasoa. Ensihoidon nettokustannukset ovat Kainuussa olleet viimeisen kolmen vuoden aikana 8-8,6 M€, joista henkilöstökulujen osuus on n. 80% (150-170 ensihoitajaa). Vuoden 2008 tavoitteet ovat toteutuneet operatiivisen toiminnan osalta, mutta ensihoidon oman toiminnan kustannustaso on noussut huomattavan korkeaksi.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää:

  1. Merkitä tiedoksi ensihoidon tilannekatsauksen
  2. Käydä lähetekeskustelun tilannekuvaan kytkeytyvistä etenemisvaihtoehdoista, ja
  3. velvoittaa hyvinvointialueen johtajan valmistelemaan taloudelllisesti ja toiminnallisesti kestävän vaihtoehdon ensihoidon tulevaisuuden järjestämismalliksi aluehallituksen päätettäväksi

Päätös

Hyväksyi. 

Valmistelija

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi
  • Sami Mäenpää, toimialuejohtaja akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut, sami.maenpaa@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun ensihoitopalvelussa on siirrytty vuoden 2023 alusta aluehallintoviraston myöntämän poikkeusluvan ja työntekijäjärjestöjen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen aikaisemmasta 42 viikkotyötunnista 38.25 viikkotuntimäärään. Työajan vähentyminen on johtanut valmiudessa olevien ambulanssien määrän vähentymiseen ja jäljelle jääneiden ambulanssien kuormitusasteen nousuun. Työaikamuutoksesta johtuen voimassa oleva ensihoidon palvelutasopäätös joudutaan tarkastelemaan uudelleen. Ambulanssien kuormitusasteen kehittymistä seurataan tiiviisti ja jo alkuvuoden aikana on havaittu, että poikkeusluvan ehtona oleva enintään 50%:n kuormitusaste on ylittynyt aikaisempaa useammin, joka jatkuessaan voi johtaa poikkeusluvan menettämiseen ja mahdollisiin henkilöstön saatavuuden ongelmiin.

Aluehallituksen 16.1.2023 § 7 päätöksen mukaisesti Kainuun hyvinvointialueen ensihoitokeskus on valmistellut taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävää vaihtoehtoa Kainuun ensihoitopalvelun toteuttamiseksi. Taloudellisesti Kainuun ensihoito on valtakunnallisissa tilastoissa (Kuntaliitto 2021) osoitettu väestömäärään suhteutettuna kalliiksi järjestelmäksi, jonka vuoksi on haettu kustannustehokkaampaa vaihtoehtoa toiminnan järjestämiseksi. On käynyt ilmeiseksi, että Kainuun olosuhteissa tarvitaan uudenlainen konsepti lähipalveluiden työnjakoon ja ohjaukseen. Toiminnallisesti tavoitteena on säilyttää alueellisesti riittävän kattava ensihoitopalvelun valmius ja osaaminen sekä integroida ensihoitopalvelu kiinteämmin osaksi kotiin vietävien palveluiden kokonaisuutta.

Valmisteluvaiheessa ohjaavana periaatteena on pidetty lakia sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) ja terveydenhuoltolain 39§. Järjestämislaki velvoittaa huomioimaan järjestämisessä palvelujen yhdenvertaisen toteutumisen, tehtävien tarkoituksenmukaisen hoitamisen ja alueen yhteistoimintasopimuksen periaatteet. Lisäksi hyvinvointialueen tulee huolehtia riittävästä omasta palvelutuotannosta, varautumisesta ja toiminnan jatkuvuuden hallinnasta kaikissa tilanteissa. Terveydenhuoltolain 39§:n mukaan ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan kotona annettavat päivystykselliset lähipalvelut muodostavat alueellisesti toimivan kokonaisuuden. Ensihoidon palvelutasopäätöksessä on määriteltävä ensihoitopalvelun sisältö siten, että palvelu toteutetaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja siinä otetaan huomioon ensihoidon ruuhkatilanteet sekä yhteistyöalueen resurssit. Hyvinvointialueen tehtävänä on huolehtia kaikissa tilanteissa ensihoitopalvelun kokonaisvalmiuden ylläpitämisestä ja virkasuhteessa olevien kenttäjohtajien sekä ensihoidosta vastaavan lääkärin palveluiden järjestämisestä (Järjestämislaki 12§).

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta (585/2017 ja 1218/2022) määrittää palvelutasopäätöksen sisällön seuraavasti:

-          ensihoitopalvelun tavoittamisajat yhteistyöalueittain

-          ensihoitopalvelun muu sisältö toiminta-alueella

-          ensihoitopalvelun järjestämistapa

-          ensihoitopalvelun sisältö

-          ensihoitopalveluun osallistuvilta edellytetty koulutus

-          väestön tavoittamisajat yhteistyöalueittain yhdenvertaisesti valmisteltuna

-          muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat

Ensihoidon työajan vähenemistä ei kyetä korvaamaan lisäämällä henkilöstöä ensihoitoon. Hyvinvointialueiden käynnistyvä rahoitus on jäämässä joka tapauksessa alimittaiseksi suhteessa Kainuun hyvinvointialueen 33 M€ alijäämäiseen talousarvioon vuodelle 2023. Hyvinvointialueen rahoituslakiin ollaan vielä säätämässä lisärahoituseriä, mutta ne eivät mahdollista palveluiden lisäämistä missään palveluissa. Vuoden 2022 talousarvioiden ja tilinpäätösten erotukseen perustuvan kertaerän suuruus selviää vasta vuoden 2022 tilinpäätöksen jälkeen. Kertaerän ennakkomaksuksi valmistellaan 150 M€ kansallista rahoitusta, jotta hyvinvointialueiden maksuvalmiutta voidaan ylläpitää. Johtopäätös rahoituksellisesta tilanteesta on se, että Kainuun hyvinvointialueen rahoitus jää joka tapauksessa alimittaiseksi. Toiminnalliset ratkaisut, joilla kustannuksia kasvatetaan, eivät ole mahdollisia. On pikemminkin tarve kehittää nopeasti uusia palvelukonsepteja ja palvelujen tuotantotapoja, joilla toiminta saadaan sovitettua tiukkaan talousraamiin.

Rahoitusmallin muutos, jossa 2023 alusta siirryttiin kuntapohjaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta suoraan valtion rahoitukseen, merkitsee toiminnan sopeuttamista talouteen. Aikaisemmassa kuntapohjaisessa rahoituksessa rahoitus oli joustava elementti. Kuntayhtymällä oli tilivuosittain mahdollista laskuttaa syntyneet alijäämät kunnilta tai palauttaa kunnille mahdollinen ylijäämä. Hyvinvointialueella on puolestaan hyvinvointialuelain §123 mukaan katettava taseeseen mahdollisesti kertyneet alijäämät talousarviovuoden ja kahden seuraavan vuoden aikana. Mikäli näin ei tapahdu, on edessä hyvinvointialuelain §122 mukainen arviointimenettely.   

Pykälässä ehdotetulla ensihoidon osaulkoistuksella tavoitellaan ensihoitoon uutta palvelukonseptia, joka vastaa tarkemmin eri vuorokauden aikoina olevaan ensihoidon kysyntään sekä niveltää ensihoidon tehokkaammin paikallisen sote-keskuksen muuhun toimintaan. Tavoitteena on markkinoiden tehokkuuden hyödyntäminen ja aikaisempaa integroituneempi ja vaikuttavampi palvelu. Kilpailutusta edeltävässä markkinavuoropuhelussa on tavoitteena etsiä uuteen palvelukonseptiin parhaiten sopiva yksikkörakenne sekä tarkentaa ulkoistuksen laajuus ja sisältö.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää:

  1. aloittaa hyvinvointialueen ensihoidon kilpailutuksen, jonka tavoitteena on ulkoistaa alueen nykyisestä ambulanssiverkostosta 3-6 yksikköä myöhemmin kilpailutuksessa tarkennettavalla tavalla,
  2. muuttaa yksiköitä tarvittavan määrän nykyisistä hoitotason yksiköistä perustason yksiköiksi tai muiksi toiminnallisiksi yksiköiksi, joiden tehtävänä on ensihoitopalvelun lisäksi huolehtia laajasti kotiin vietävistä terveydenhuollon palveluista.
  3. käynnistää ensihoidon henkilöstölle yhteistoimintaneuvottelut työn olosuhteiden merkittävän muutoksen vuoksi. Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena on ulkoistuksessa työnantajalle jäävän henkilöstön uudelleen sijoittamisen periaatteista sopiminen, sekä
  4. hyväksyä liitteen 1 mukaisen Kainuun ensihoidon palvelutasopäätöksen ja lähettää sen aluevaltuustoon päätettäväksi

Päätös

Miikka Kortelainen esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja tuodaan päätöksentekoon järjestämissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Ehdotusta kannattivat Markku Oikarinen, Aki Räisänen ja Hannu Korhonen.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty aluehallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Ne, jotka kannattavat aluehallituksen ehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Miikka Kortelaisen ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestyksessä aluehallituksen ehdotus sai 5 JAA-ääntä ja Miikka Kortelaisen ehdotus sai 6 EI-ääntä. 

Puheenjohtaja totesi Miikka Kortelaisen ehdotuksen tulleen aluehallituksen päätökseksi. 

Merkittiin tauko klo 13:01-13:05. 

Tämän jälkeen käsittelyyn otettiin § 51.

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 45%

    Harri Peltola, Esa Ahonen, Airi Mäkinen, Heli Moilanen, Kirsi Moisanen

  • Ei 6 kpl 55%

    Miikka Kortelainen, Markku Oikarinen, Saara Karjalainen, Aki Räisänen, Erja Helttunen, Hannu Korhonen


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.