Aluehallitus, kokous 13.2.2023

§ 55 Järjestämisjohtajan viran perustaminen

KHVADno-2022-320

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueen valmistelu ja organisoituminen etenevät. Aluevaltuuston 29.6.2022 päätöksellä on hyväksytty Kainuun hyvinvointialueen organisoitumisen ylärakenne (järjestäminen-tuottaminen jako, ydinprosessi, oman tuotannon toimialueet ja palvelualueet).

Palvelualueiden alle tulevia palveluyksiköitä, resurssointia ja johtamista ei tuolloin määritelty. Tämä kokonaisuus päätetään aluehallituksessa 10.10.2022, jota myötä toiminnallinen organisaatio virkoineen ja pätevyysvaatimuksineen on valmis.

Merkittävämpiä muutoksia hyvinvointialueen toimintakokonaisuudessa suhteessa nykyiseen Kainuun soteen on järjestämisen ja palvelutuotannon roolien kirkastaminen ja molempien näkökulmien varmistaminen. Järjestäjän tehtäviin kuuluvat mm:

  • sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen Kainuun alueella
  • varmistettava palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus, laatu ja asukkaiden yhdenvertaisuus
  • palvelulupaus, strategia, painopisteet, ohjaavat tavoitteet, tavoitteelliset mittarit, seuranta
  • toiminnan ohjaus ja valvonta, omavalvontaohjelma, järjestämistoiminnan itsearviointi

Järjestämisen on varmistettava osaltaan, että niin oman palvelutuotannon kuin ostettavan palvelutuotannon: 1) palvelun on oltava laadukasta, asiakaskeskeistä, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua ja 2) omavalvontaohjelmat ja suunnitelma, vastaavat tarvetta.

Järjestämisen ja tuottamisen roolien kirkastaminen on muutoksellisesti ja toiminnallisesti merkittävä. Muutos toteutetaan nykyisen hallinnon sisältä tehtävärakennetta kehittämällä. Jotta tarvittava muutos voidaan toteuttaa joustavasti jo hyvinvointialue käynnistyessä 1.1.2023, on hyvinvointialueen organisaatioon tarpeen perustaa tässä kohdassa järjestämisjohtajan määräaikainen virka helmikuun 2023 loppuun.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus perustaa määräaikaisen järjestämisjohtajan viran alkaen 1.10.2022 kestämään 28.2.2023 saakka. Viran kelpoisuusehdot ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja tehtävän edellyttämä osaaminen ja monipuolinen kokemus. Viran kokonaispalkka on 9.200 euroa / kk ja työaika kokonaistyöaika.

Virkaan valitaan suostumuksensa perusteella tulosaluejohtaja, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Eija Tolonen.

Päätös

Hyväksyi. 

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13:43.

Valmistelija

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Perustelut

Aluehallitus päätti kokouksessaan 26.9.2022 perustaa määräaikaisen järjestämisjohtajan viran ajalle 1.10.2022 – 28.2.2023. Virkaan valittiin suostumuksen perusteella tulosaluejohtaja, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Eija Tolonen. Määräaikainen virka perustettiin tilanteessa, jossa organisaation ylärakenne oli päätetty, mutta organisaation kokonaisuus oli vielä joltain osin päättämättä. Kyseisessä tilanteessa oli vielä hahmottumatta, millaisen muodon organisaation kokonaisuus ja järjestämistoiminto lopullisesti saa.  

Organisaatiorakenne täydentyi aluehallituksen päättäessä kokouksessaan 10.10.2022 perustaa palvelualuepäälliköiden virat. Organisaation lopullinen muoto alkoi kiteytyä aluehallituksen kokouksessa 14.11.2022, kun ikäihmisten palveluohjaus ja ostopalvelut ehdotettiin siirrettäväksi järjestämisen tukeen. Aluevaltuusto teki 21.11.2022 päätöksen ehdotuksen mukaisesti.

Järjestämisjohtaja on osallistunut keskeisenä vastuuhenkilönä Kainuun hyvinvointialueen strategian valmisteluun. Hän vastaa lisäksi työn alla olevan järjestämissuunnitelman valmistelusta. Järjestämissuunnitelma on keskeinen dokumentti, jolla varmistetaan toimenpiteet, joilla Kainuun hyvinvointialue saavuttaa taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävä pohjan.  Vs. järjestämisjohtajalla on vastuu järjestämissuunnitelman kokonaisuudesta, rakenteesta, prosessin etenemisesti sekä toimialueiden yhteistyön varmistamisesta.

Syksyn organisaatiovalmistelun lopputuloksena on ilmeistä, että Kainuun hyvinvointialueelle tarvitaan pysyvä järjestämisjohtajan virka. On myös selvää, että viran lopullinen täyttäminen on järkevää toteuttaa vasta järjestämissuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Näin järjestämissuunnitelman valmistelu voi jatkua häiriöttömästi ja katkeamattomasti arvioituun päätöksentekoon saakka. Järjestämissuunnitelman lopulliseksi valmistumisen ajankohdaksi on arvioitu huhti-toukokuuta 2023. Järjestämissuunnitelma on Kainuun hyvinvointialueen keskeisin asiakirja, joka ohjaa lähivuosien toiminnallista ja taloudellista suunnittelua sekä investointeja. Prosessin katkeamattomuuden varmistaminen on keskeinen osa onnistumista ja riskien hallintaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää

  1. perustaa järjestämisjohtajan viran,
  2. valita viran väliaikaiseksi hoitajaksi yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Eija Tolosen 1.3.2023 lähtien nykyisillä virkasuhteen ehdoilla, sekä
  3. täyttää tehtävän vakituisesti, kun järjestämissuunnitelma on hyväksytty tai viimeistään 1.9.2023 lähtien

Päätös

Hyväksyi. 

Tiedoksi

Eija Tolonen

Muutoksenhaku


Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 401
87070 Kainuu

Käyntiosoite:
Sotkamontie 13, Hallintotalo H
87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta.