Aluehallitus, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 153 Hyrynsalmen kunnan selvitys hyvinvointialueelle

KHVADno-2022-72

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Käsitelty: Väliaikainen valmistelutoimielin 4.3.2022 § 22

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanoa ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanoa koskevan lain 26 §:n mukaan kunnan on tehtävä viimeistään 28 päivänä helmikuuta 2022 hyvinvointialueelle selvitys 22, 23 ja 25 §:ssä tarkoitetuista sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevista toimitiloista, siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta, sopimuksista ja vastuista. Lisäksi samassa määräajassa kunnan tulee antaa hyvinvointialueelle arvio 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

Hyvinvointialue voi pyytää kunnalta käyttöönsä tarpeellisiksi katsomiaan lisäselvityksiä ja asiakirjoja. Jos hyvinvointialue katsoo, että 1 momentissa tarkoitetun selvityksen mukaan hyvinvointialueen hallintaan siirtyvät toimitilat, irtaimisto ja sopimukset eivät turvaa sosiaali- ja terveystoimen tai pelastustoimen järjestämistä alueella, hyvinvointialueen on neuvoteltava kunnan kanssa.

Kunnan on täydennettävä 1 momentissa tarkoitettua selvitystä viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022, jos 1 momentissa tarkoitetuissa toimitiloissa, siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia 1 momentissa tarkoitetun selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

Kainuun hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin teki selvityspyyntöpäätöksen 14.12.2021 § 99, jonka mukaisesti valmistelutoimielin pyysi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä (Kainuun sote) ja sen jäsenkunnilta hyvinvointialuevalmistelun edellyttämiä välttämättömiä tietoja. Kainuun sotelle ja sen jäsenkunnille on lähetetty 28.1.2022 Kuntaliiton malliasiakirja, jota on voinut hyödyntää selvityksen antamisessa. Annettavassa selvityksessä on kyse kuntayhtymän ja kunnan esityksestä, jonka hyväksymisestä, täsmentämisestä, täydentämisestä tai hylkäämisestä tulee aluevaltuuston päättää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoiminnan palveluiden järjestäminen Kainuussa

Tällä hetkellä Kainuun sote järjestää jäsenkuntiensa puolesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kainuun soten perussopimuksen 3 §:n mukaan kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto niiltä osin kuin kunnat eivät järjestä sitä omana palvelunaan tai järjestävät sen muulla tavalla sekä jäsenkuntien puolesta kuntouttavan työtoiminnan ja koulupsykologien palvelut, sekä kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, lukuun ottamatta lasten päivähoitoa.

Puolangan kunta on Kainuun soten osajäsen, Puolangan kunnan jäsenyys koskee Kainuun sairaanhoitopiiriä, Kainuun kehitysvammaisten erityishuoltopiiriä ja Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta.

Kainuun pelastustoiminnasta vastaa Kainuun Pelastuslaitos, jonka hallinto kuuluu Kajaanin kaupungille.

Voimaanpanolain säännöksiä

18 § Henkilöstön asema

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Jos tämän lain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä 2 momentissa tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan
palvelukseen.

22 § Kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitilat

Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät hyvinvointialueen hallintaan 1 päivänä tammikuuta 2023.

Hyvinvointialue ja kunta tekevät toimitilojen hallinnasta vuokrasopimuksen siten, että se on voimassa ainakin 31 päivään joulukuuta 2025 asti. Hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella ilmoittamalla siitä kunnalle viimeistään 12 kuukautta ennen vuokrasopimuksen voimassaoloajan päättymistä.

Edellä 2 momentissa tarkoitetussa vuokrasopimuksessa sovitun vuokran on katettava vuokrasopimuksen kohteena olevaan toimitilaan liittyvät kohtuulliset pääoma- ja ylläpitokustannukset. Tarkempia säännöksiä vuokran määräytymisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Hyvinvointialue ja kunta voivat sopia 1 momentissa tarkoitettujen toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin kuin tässä pykälässä säädetään.

23 § Kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevan irtaimen omaisuuden siirtyminen hyvinvointialueelle

Hyvinvointialueelle siirtyvät 1 päivänä tammikuuta 2023 sen järjestämisvastuulle kuuluvaan toimintaan liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat. Hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan siirry osakeyhtiöiden osakkeet 2 momentissa tarkoitettuja osakkeita lukuun ottamatta.

Hyvinvointialueelle siirtyvät sellaisen osakeyhtiön osakkeet, jotka kunta omistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä tai tuottamista varten, jos osakeyhtiön tosiasiallinen päätoimiala on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen.

Edellä 1 ja 2 momentista poiketen hyvinvointialueelle ei siirry sellainen kunnan omistama irtaimisto ja osakkeet, jotka kunta omistaa työterveyshuoltolaissa (1383/2001) säädettyjen velvoitteidensa täyttämiseksi.

Edellä 2 momentissa tarkoitettujen osakkeiden siirtymistä lukuun ottamatta kunta ja hyvinvointialue voivat sopia irtaimen omaisuuden siirtymisestä myös toisin kuin 1 momentissa säädetään.

25 § Kuntaa sitovien sopimusten ja vastuiden siirtyminen hyvinvointialueelle

Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset 1 päivästä tammikuuta 2023, jollei hyvinvointialue ja kunta toisin sovi. Jos sopimusta ei ole mahdollista siirtää tai jakaa, kunta tekee 26 §:ssä tarkoitetussa selvityksessä esityksen sopimukseen liittyvän vastuun jakautumisesta.

Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan, jolleivät hyvinvointialue ja kunta toisin sovi, siirry:

1) sellaiset toimitilaa koskevat sopimukset, joissa kunta on sitoutunut osoittamaan ostajan tai lunastamaan toimitilan omistukseensa sopimuskauden päätyttyä;

2) vahingonkorvausvastuut tai muut sopimuksen päättämisestä seuraavat vastuut sellaisista sopimuksista, jotka kunta tekee tämän lain vahvistamisen jälkeen, mutta ennen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueelle.

Jos kunta on toiminut ennen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtoa joko voimassa olevan lainsäädännön tai kuntaa sitovan sopimuksen vastaisesti, kunta vastaa tästä aiheutuvista seuraamuksista.

Jos kunta on antanut 23 §:n 2 momentissa tarkoitetun, sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan osakeyhtiön puolesta takaussitoumuksen, takausvastuu siirtyy hyvinvointialueelle.

Hyrynsalmen kunnan selvitys

Hyrynsalmen kunnanvaltuusto on tehnyt edellä mainitun Kainuun hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen selvityspyynnön johdosta päätöksen 24.2.2022 § 5.

a) Siirtyvä henkilöstö

Hyrynsalmen kunta esittää kahdeksan (8) työntekijän siirtymistä Kainuun hyvinvointialueen palvelukseen liikkeen luovutuksella.

b) Siirtyvät toimitilat

Hyrynsalmen kunta toteaa selvityksessään, että Kainuun hyvinvointialueelle siirtyvät toimitilat on ilmoitettu Kainuun soten selvityksessä.

Liite 1: Hyrynsalmen kunnanvaltuuston päätös 24.2.2022 § 5, Selvityspyyntö koskien Kainuun hyvinvointialueen valmistelun edellyttämiä välttämättömiä tietoja (päätöksen liitteet saatavissa väliaikaisen valmistelutoimielimen sihteeriltä)

Lisätietoja asiasta antaa Kainuun soten hallintojohtaja Anu Huttunen, puh. 044 777 3006 tai sähköpostitse anu.huttunen@kainuu.fi.

Valmistelujohtajan ehdotus: 

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää aluevaltuustolle Hyrynsalmen kunnan selvityksen osalta seuraavaa:

a) Hyrynsalmen kunta esittää, että kunnasta siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle kahdeksan (8) työntekijää: kolme (3) siivoojaa, neljä (4) ravintopalveluiden työntekijää ja autokuski.

Hyrynsalmen kunnan esityksen mukaiset työntekijät eivät siirry hyvinvointialueen palvelukseen liikkeen luovutuksella, koska kyseessä on kuntayhtymän ja kunnan välinen ostopalvelusopimus. Kainuun soten yhtymähallitus irtisanoi 15.12.2021 § 428 Kainuun soten ja jäsenkuntien (myös Hyrynsalmen) väliset ateria- ja puhtaanapitopalveluiden yhteistyösopimukset päättymään 31.12.2022. Näihin yhteistyösopimuksiin sisältyivät ateriakuljetukset. Sopimukset irtisanottiin, koska sote- ja pela -uudistukseen liittyvistä lainsäädäntömuutoksista johtuen yhteistyösopimusten mukainen toiminta ei ole enää mahdollista hyvinvointialueen aloittaessa
toimintansa. Hyvinvointialuelain (611/2021) 131 §:n mukaan hyvinvointialueen hoitaessa 6 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Mikäli lainsäädännön voimaantuloon tulee siirtymäaika tai säädäntöä muutoin muutetaan edellä mainituilta osin, voidaan yhteistyön jatkumista nykymuotoisena
arvioida uudelleen.

b) Hyrynsalmen kunta esittää, että Kainuun soten selvityksessä luetelluista toimitiloista tehdään uudet vuokrasopimukset. Nämä tilat on lueteltu Kainuun soten selvityksessä lain (voimaanpanolaki 22 §) nojalla siirtyvien sopimusten luettelossa. Mikäli Hyrynsalmen kunta haluaa tehdä olennaisia muutoksia tilavuokrasopimuksiin, niistä on neuvoteltava hyvinvointialueen kanssa.

Valmistelujohtajan muutettu ehdotus: 

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että hyvinvointialueelle siirtyvät ainoastaan toimitilojen vuokrasopimukset (voimaanpanolaki 25 §), muttei toimitilojen omistusoikeus.

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että henkilöstö siirtyy hyvinvointialueelle voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti.

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että sopimukset, irtainomaisuus ja vastuut siirtyvät hyvinvointialueelle voimaanpanolain 22, 23, 25 ja 29 §: ien mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta tässä kokouksessa.

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää, että aluevaltuusto:

  • merkitsee selvitykset liitteineen tiedoksi. Niitä on toimeenpanolain 26 §:n mukaan mahdollisuus täydentää 30.6.2022 mennessä ja myös sen jälkeen, mikäli tarvetta ilmenee.

Päätös

Merkittiin, että Kainuun soten hallintojohtaja Anu Huttunen alusti päätösesitystä. 

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti väliaikaisen valmistelutoimielimen ehdotuksen.

Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen, että päätökseen lisätään täydennyksenä seuraavaa:

Aluevaltuusto päättää asiasta 4.4.2022 pidettävässä kokouksessaan, koska voimaanpanolain 38§:n mukaan hyvinvointialueen on viimeistään 30.4.2022 lähetettävä kirjallinen ilmoitus vastuulleen siirtyvien velkojen, vastuiden ja sopimusten velkojille ja sopimuspuolille.

Valmistelija

Anu Huttunen, anu.huttunen@kainuu.fi
Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi

Perustelut

Hyrynsalmen kunta on antanut Kainuun hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen selvityspyynnön (14.12.2021 § 99) johdosta selvityksen(kunnanvaltuuston päätös 24.2.2022 § 5, liite 1) hyvinvointialuevalmistelun edellyttämistä välttämättömistä tiedoista. Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 15.3.2021 § 20, että aluevaltuusto:

  • merkitsee selvitykset liitteineen tiedoksi. Niitä on toimeenpanolain 26 §:n mukaan mahdollisuus täydentää 30.6.2022 mennessä ja myös sen jälkeen, mikäli tarvetta ilmenee.
  • päättää asiasta 4.4.2022 pidettävässä kokouksessaan, koska voimaanpanolain 38 §:n mukaan hyvinvointialueen on viimeistään 30.4.2022 lähetettävä kirjallinen ilmoitus vastuulleen siirtyvien velkojen, vastuiden ja sopimusten velkojille ja sopimuspuolille.

Liitteet:

  1. Hyrynsalmen kunnanvaltuuston päätös 24.2.2022 § 5, Selvityspyyntö koskien Kainuun hyvinvointialueen valmistelun edellyttämiä välttämättömiä tietoja 
  2. Aluehallituksen tarkastushavainnot Hyrynsalmen kunnan selvityksestä

Lisätietoja asiasta antaa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintojohtaja Anu Huttunen, puh. 044 777 3006 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi.

Ehdotus

Esittelijä

Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi

Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto ottaa vastaan Hyrynsalmen kunnan selvityksen ja esityksen sekä päättää:

  1. aluehallitukselta saamansa tarkastushavainnot (liite 2) huomioiden pyytää käymään hyvinvointialueen kanssa neuvottelut ja antamaan lisäselvityksen 30.6.2022 mennessä tarkastushavainnoissa mainituista asioista ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.
  2. että Kainuun hyvinvointialue päättää lopullisesti syksyn 2022 aikana kunnan 30.6.2022 mennessä antamien selvitysten perusteella voimaanpanolain 22-25 §:ssä tarkoitettujen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä Kainuun hyvinvointialueelle ja sen vastuulle.

Aluehallituksen tarkastushavainnot Hyrynsalmen kunnan selvityksestä:

  1. Hyrynsalmen kunta esittää, että kunnasta siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle kahdeksan (8) työntekijää: kolme (3) siivoojaa, neljä(4) ravintopalveluiden työntekijää ja autokuski.

Kainuun soten yhtymähallitus irtisanoi 15.12.2021 § 428 Kainuun soten ja jäsenkuntien (myös Hyrynsalmen) väliset ateria- ja puhtaanapitopalveluiden yhteistyösopimukset päättymään 31.12.2022. Näihin yhteistyösopimuksiin sisältyivät ateriakuljetukset. Sopimukset irtisanottiin, koska sote- ja pela -uudistukseen liittyvistä lainsäädäntömuutoksista johtuen yhteistyösopimusten mukainen toiminta ei ole enää mahdollista hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa. Hyvinvointialuelain (611/2021) 131 §:n mukaan hyvinvointialueen hoitaessa 6 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Mikäli lainsäädännön voimaantuloon tulee siirtymäaika tai säädäntöä muutoin muutetaan edellä mainituilta osin, voidaan yhteistyön jatkumista nykymuotoisena arvioida uudelleen.

Hyvinvointialuevalmistelun yhteydessä tehdään Kainuun soten ja sen jäsenkuntien yhteinen ateria- ja puhtaanapitopalveluiden(sis. ateriakuljetukset) yhtiöittämisselvitys, joka valmistuu toukokuussa 2022. Mikäli lainsäädäntöön ei tule muutoksia eikä yhtiötä perusteta, tulee hyvinvointialueen kilpailuttaa ateria- ja puhtaanapitopalvelut sekä ateriakuljetuspalvelut 1.1.2023 lukien.

Hyrynsalmen kunnan ateria-, puhtaanapito- ja ateriakuljetuspalveluiden työntekijöistä tulee antaa lisäselvitys 30.6.2022 mennessä, kun on selvillä mahdollinen yhtiön perustaminen ja valtakunnallinen linjaus mahdollisesta henkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle ostopalvelusopimustilanteessa.

  1. Kainuun sote ja sen jäsenkunnat ovat sopineet, että Kainuun soten jäsenkunniltaan vuokraamien toimitilojen vuokrasopimukset ilmoitetaan Kainuun soten hyvinvointialueelle antamassa selvityksessä. Nämä sopimukset on lueteltu Kainuun soten selvityksessä lain (voimaanpanolaki 25 §) nojalla siirtyvien sopimusten luettelossa. Mikäli Hyrynsalmen kunta haluaa tehdä olennaisia muutoksia voimassaoleviin tilavuokrasopimuksiin, niistä on erikseen neuvoteltava hyvinvointialueen kanssa.
  2. Hyrynsalmen kunta esittää selvityksessään useiden sopimusten siirtymistä hyvinvointialueelle. Näiden sopimusten siirtymisestä hyvinvointialueelle tulee neuvotella hyvinvointialueen kanssa ja tehdä asiasta lisäselvitys aluevaltuustolle 30.6.2022 mennessä.

Päätös

Hyväksyi.

**********************

Johanna Sorri poistui kokouksesta käsittelyn ajaksi yhteisöjäävinä. 

Esteellisyys

Johanna Sorri

Puheenjohtaja Anne Lukkari esitti, että aluevaltuusto hyväksyy aluehallituksen esityksen. 

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti aluehallituksen ehdotuksen.

Valmistelija

  • Timo Korhonen, valmistelujohtaja, timo.v.korhonen@kainuu.fi
  • Tuija Aarnio, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Hyrynsalmen kunnanhallitus on 7.6.2022 nimennyt selvityksen antajaksi työryhmän, johon ovat kuuluneet kunnanjohtaja ja puheenjohtajisto. Työryhmä on allekirjoittanut selvityksensä 29.6.2022.

Selvityksessä todetaan, että kunnan ateria- ja puhtaanapitopalvelujen tulevaisuuden järjestämistapa on valmistelussa. Kunnasta ei kuitenkaan tule aiemmin esitetystä poiketen siirtymään yhtään ateria- ja puhtaanapitohenkilöstöä hyvinvointialueelle. Myöskään mitään ateria- ja puhtaanapitopalveluihin liittyviä sopimuksia ei aiemmin esitetystä poiketen siirry hyvinvointialueelle.  

Tilavuokrasopimuksiin mahdollisesti tehtävät muutokset neuvotellaan yhtenä kokonaisuutena kaikkien kuntien ja hyvinvointialueen välillä. 

Saatujen selvitysten perusteella Hyrynsalmelta ei siirry hyvinvointialueelle lainkaan henkilökuntaa, sopimuksia tai muita vastuita. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy Hyrynsalmen kunnan antaman selvityksen ja siitä annetun lisäselvityksen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle.

Valtuusto toteaa, että Hyrynsalmelta ei ole siirtymässä hyvinvointialueelle henkilöstöä, sopimuksia tai muita vastuita. 

Päätös

Hyvinvointialuejohtajan täydennetty päätösehdotus:

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa. 

Päätös:

Hyväksyi. 

Hallintojohtaja Tuija Aarnio esitteli asiaa. 

Esteellisyys

  • Johanna Sorri (yhteisöjäävi)