Aluehallitus, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 150 Suomussalmen kunnan selvitys hyvinvointialueelle

KHVADno-2022-72

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Käsitelty: Väliaikainen valmistelutoimielin 4.3.2022 § 21

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanoa ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanoa koskevan lain 26 §:n mukaan kunnan on tehtävä viimeistään 28 päivänä helmikuuta 2022 hyvinvointialueelle selvitys 22, 23 ja 25 §:ssä tarkoitetuista sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen käytössä olevista toimitiloista, siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta, sopimuksista ja vastuista. Lisäksi samassa määräajassa kunnan tulee antaa hyvinvointialueelle arvio 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä, palkkakuluista ja 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.

Hyvinvointialue voi pyytää kunnalta käyttöönsä tarpeellisiksi katsomiaan lisäselvityksiä ja asiakirjoja. Jos hyvinvointialue katsoo, että 1 momentissa tarkoitetun selvityksen mukaan hyvinvointialueen hallintaan siirtyvät toimitilat, irtaimisto ja sopimukset eivät turvaa sosiaali- ja terveystoimen tai pelastustoimen järjestämistä alueella, hyvinvointialueen on neuvoteltava kunnan kanssa.

Kunnan on täydennettävä 1 momentissa tarkoitettua selvitystä viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022, jos 1 momentissa tarkoitetuissa toimitiloissa, siirtyvässä irtaimessa omaisuudessa tai sopimuksissa on tapahtunut olennaisia muutoksia 1 momentissa tarkoitetun selvityksen antamisen jälkeen ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.

Kainuun hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin teki selvityspyyntöpäätöksen 14.12.2021 § 99, jonka mukaisesti valmistelutoimielin pyysi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä (Kainuun sote) ja sen jäsenkunnilta hyvinvointialuevalmistelun edellyttämiä välttämättömiä tietoja. Kainuun sotelle ja sen jäsenkunnille on lähetetty 28.1.2022 Kuntaliiton malliasiakirja, jota on voinut hyödyntää selvityksen antamisessa. Annettavassa selvityksessä on kyse kuntayhtymän ja kunnan esityksestä, jonka hyväksymisestä, täsmentämisestä, täydentämisestä tai hylkäämisestä tulee aluevaltuuston päättää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoiminnan palveluiden järjestäminen Kainuussa

Tällä hetkellä Kainuun sote järjestää jäsenkuntiensa puolesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kainuun soten perussopimuksen 3 §:n mukaan kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto niiltä osin kuin kunnat eivät järjestä sitä omana palvelunaan tai järjestävät sen muulla tavalla sekä jäsenkuntien puolesta kuntouttavan työtoiminnan ja
koulupsykologien palvelut, sekä kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, lukuun ottamatta lasten päivähoitoa.

Puolangan kunta on Kainuun soten osajäsen, Puolangan kunnan jäsenyys koskee Kainuun sairaanhoitopiiriä, Kainuun kehitysvammaisten erityishuoltopiiriä ja Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta.

Kainuun pelastustoiminnasta vastaa Kainuun Pelastuslaitos, jonka hallinto kuuluu Kajaanin kaupungille.

Voimaanpanolain säännöksiä

18 § Henkilöstön asema

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Jos tämän lain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä 2 momentissa tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan
palvelukseen.

22 § Kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimitilat

Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät hyvinvointialueen hallintaan 1 päivänä tammikuuta 2023.

Hyvinvointialue ja kunta tekevät toimitilojen hallinnasta vuokrasopimuksen siten, että se on voimassa ainakin 31 päivään joulukuuta 2025 asti. Hyvinvointialueella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa yhdellä vuodella ilmoittamalla siitä kunnalle viimeistään 12 kuukautta ennen vuokrasopimuksen voimassaoloajan päättymistä.

Edellä 2 momentissa tarkoitetussa vuokrasopimuksessa sovitun vuokran on katettava vuokrasopimuksen kohteena olevaan toimitilaan liittyvät kohtuulliset pääoma- ja ylläpitokustannukset. Tarkempia säännöksiä vuokran määräytymisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Hyvinvointialue ja kunta voivat sopia 1 momentissa tarkoitettujen toimitilojen hallinnasta sekä toimitilojen hallintaa koskevien vuokrasopimusten voimassaolosta myös toisin kuin tässä pykälässä säädetään.

23 § Kunnan järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevan irtaimen omaisuuden siirtyminen hyvinvointialueelle

Hyvinvointialueelle siirtyvät 1 päivänä tammikuuta 2023 sen järjestämisvastuulle kuuluvaan toimintaan liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat. Hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan siirry osakeyhtiöiden osakkeet 2 momentissa tarkoitettuja osakkeita lukuun ottamatta.

Hyvinvointialueelle siirtyvät sellaisen osakeyhtiön osakkeet, jotka kunta omistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä tai tuottamista varten, jos osakeyhtiön tosiasiallinen päätoimiala on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen.

Edellä 1 ja 2 momentista poiketen hyvinvointialueelle ei siirry sellainen kunnan omistama irtaimisto ja osakkeet, jotka kunta omistaa työterveyshuoltolaissa (1383/2001) säädettyjen velvoitteidensa täyttämiseksi.

Edellä 2 momentissa tarkoitettujen osakkeiden siirtymistä lukuun ottamatta kunta ja hyvinvointialue voivat sopia irtaimen omaisuuden siirtymisestä myös toisin kuin 1 momentissa säädetään.

25 § Kuntaa sitovien sopimusten ja vastuiden siirtyminen hyvinvointialueelle

Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset 1 päivästä tammikuuta 2023, jollei hyvinvointialue ja kunta toisin sovi. Jos sopimusta ei ole mahdollista siirtää tai jakaa, kunta tekee 26 §:ssä tarkoitetussa selvityksessä esityksen sopimukseen liittyvän vastuun jakautumisesta.

Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan, jolleivät hyvinvointialue ja kunta toisin sovi, siirry:

1) sellaiset toimitilaa koskevat sopimukset, joissa kunta on sitoutunut osoittamaan ostajan tai lunastamaan toimitilan omistukseensa sopimuskauden päätyttyä;
2) vahingonkorvausvastuut tai muut sopimuksen päättämisestä seuraavat vastuut sellaisista sopimuksista, jotka kunta tekee tämän lain vahvistamisen jälkeen, mutta ennen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä       
pelastustoimen järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueelle.

Jos kunta on toiminut ennen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtoa joko voimassa olevan lainsäädännön tai kuntaa sitovan sopimuksen vastaisesti, kunta vastaa tästä aiheutuvista seuraamuksista.

Jos kunta on antanut 23 §:n 2 momentissa tarkoitetun, sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan osakeyhtiön puolesta takaussitoumuksen, takausvastuu siirtyy hyvinvointialueelle.

Suomussalmen kunnan selvitys

Suomussalmen kunta on tehnyt edellä mainitun Kainuun hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen selvityspyynnön johdosta päätöksen 15.2.2022 § 35.

a) Siirtyvä henkilöstö

Suomussalmen kunta esittää kahden (2) kuraattorin siirtymistä Kainuun hyvinvointialueen palvelukseen liikkeen luovutuksella.

b) Siirtyvät toimitilat

Suomussalmen kunta on luetellut kunnanhallituksen päätöksen 15.2.2022 § 35 liitteessä toimitilat, joista se esittää tehtäväksi uudet vuokrasopimukset.

c) Siirtyvä sopimus

Yhteistyösopimus, Suomussalmen kunta ja Kainuun sote 13.12.2017: Kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä

Liite 1: Suomussalmen kunnanhallituksen päätös 15.2.2022 § 35, vastaus selvityspyyntöön: Kainuun hyvinvointialueen valmistelun edellyttämät tiedot (päätöksen liitteet saatavissa väliaikaisen valmistelutoimielimen sihteeriltä)

Lisätietoja asiasta antaa Kainuun soten hallintojohtaja Anu Huttunen, puh. 044 777 3006 tai sähköpostitse anu.huttunen@kainuu.fi.

Valmistelujohtajan ehdotus: 

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää aluevaltuustolle Suomussalmen kunnan selvityksen osalta seuraavaa:

a) Suomussalmen kunta esittää, että kunnasta siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle kaksi (2) kuraattoria. Voimaanpanolain 18 §:n mukaan kuraattorit siirtyvät liikkeenluovutuksella hyvinvointialueelle, joten myös Suomussalmen kunnan esityksen mukaisesti kuraattorit siirtyvät hyvinvointialueen palvelukseen.

Suomussalmen kunta on ilmoittanut selvityksessään henkilöstömenojen yhteismäärän. Hyvinvointialueelle annettavassa lisäselvityksessä tulee ilmoittaa siirtyvän henkilöstön palkat, joista tulee eritellä varsinainen palkka, työaikakorvaukset, lomaraha ja sivukulut.

b) Suomussalmen kunnan selvityksessä on lueteltu tilat, joista kunta esittää tehtäväksi uudet vuokrasopimukset. Nämä tilat on lueteltu Kainuun soten selvityksessä lain (voimaanpanolaki 22 §) nojalla siirtyvien sopimusten luettelossa. Mikäli Suomussalmen kunta haluaa tehdä olennaisia muutoksia selvityksessään mainittuihin tilavuokrasopimuksiin, niistä on neuvoteltava hyvinvointialueen kanssa.

Suomussalmen kunnan selvityksessä ei ole mainittu Kainuun hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvien kuraattoreiden ja kouluterveydenhuollon tiloja. Kyseiset tilat on kuitenkin lueteltu Kainuun soten selvityksessä.

Suomussalmen kunnan selvityksestä puuttuu Näljängän paloasema, Varisahontie 3 (102 m2). Se on mainittu Kainuun soten selvityksessä. Kainuun soten selvityksessä Ämmänsaaren paloasema, Voimakatu 4 on Voimakatu 6, johon on tehty kaksi vuokrasopimusta.

c) Suomussalmen kunnan ja Kainuun soten yhteistyösopimus 13.12.2017: Kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on mainittu myös Kainuun soten selvityksessä siirtyvien sopimusten listauksessa. Kyseinen sopimus siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle voimaanpanolain 25 §:n mukaisesti.

Selvityksen tietoja tulee täydentää ja täsmentää hyvinvointialueelle 30.6.2022 mennessä annettavassa lisäselvityksessä edellä mainitun mukaisesti. Lisäselvitys tehdään yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.

Valmistelujohtajan muutettu ehdotus:

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että hyvinvointialueelle siirtyvät ainoastaan toimitilojen vuokrasopimukset (voimaanpanolaki 25 §), muttei toimitilojen omistusoikeus.

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että henkilöstö siirtyy hyvinvointialueelle voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti.

Väliaikainen valmistelutoimielin toteaa, että sopimukset, irtainomaisuus ja vastuut siirtyvät hyvinvointialueelle voimaanpanolain 22, 23, 25 ja 29 §: ien mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta tässä kokouksessa.

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää, että aluevaltuusto:

  • merkitsee selvitykset liitteineen tiedoksi. Niitä on toimeenpanolain 26 §:n mukaan mahdollisuus täydentää 30.6.2022 mennessä ja myös sen jälkeen, mikäli tarvetta ilmenee.

Päätös

Merkittiin, että Kainuun soten hallintojohtaja Anu Huttunen alusti päätösesitystä. 

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti väliaikaisen valmistelutoimielimen ehdotuksen.

Lisäksi aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen, että päätökseen lisätään täydennyksenä seuraavaa:

Aluevaltuusto päättää asiasta 4.4.2022 pidettävässä kokouksessaan, koska voimaanpanolain 38§:n mukaan hyvinvointialueen on viimeistään 30.4.2022 lähetettävä kirjallinen ilmoitus vastuulleen siirtyvien velkojen, vastuiden ja sopimusten velkojille ja sopimuspuolille.

Valmistelija

Anu Huttunen, anu.huttunen@kainuu.fi
Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi

Perustelut

Suomussalmen kunta on antanut Kainuun hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen selvityspyynnön (14.12.2021 § 99) johdosta selvityksen (kunnanhallituksen päätös 15.2.2022 § 35, liite 1) hyvinvointialuevalmistelun edellyttämistä välttämättömistä tiedoista. Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 15.3.2021 § 19, että se aluevaltuusto:

  • merkitsee selvitykset liitteineen tiedoksi. Niitä on toimeenpanolain 26 §:n mukaan mahdollisuus täydentää 30.6.2022 mennessä ja myös sen jälkeen, mikäli tarvetta ilmenee.
  • päättää asiasta 4.4.2022 pidettävässä kokouksessaan, koska voimaanpanolain 38 §:n mukaan hyvinvointialueen on viimeistään 30.4.2022 lähetettävä kirjallinen ilmoitus vastuulleen siirtyvien velkojen, vastuiden ja sopimusten velkojille ja sopimuspuolille.

Liitteet:

  1. Suomussalmen kunnanhallituksen päätös 15.2.2022 § 35, vastaus selvityspyyntöön: Kainuun hyvinvointialueen valmistelun edellyttämät tiedot
  2. Aluehallituksen tarkastushavainnot Suomussalmen kunnan selvityksestä

Lisätietoja asiasta antaa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintojohtaja Anu Huttunen, puh. 044 777 3006 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi.

Ehdotus

Esittelijä

Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi

Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto ottaa vastaan Suomussalmen kunnan selvityksen ja esityksen sekä päättää:

  1. aluehallitukselta saamansa tarkastushavainnot (liite 2) huomioiden hyväksyä kunnan esityksen voimaanpanolain 22-25 §:ssä tarkoitettujen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä Kainuun hyvinvointialueelle ja sen vastuulle.
  2. pyytää tarvittaessa käymään hyvinvointialueen kanssa neuvottelut ja antamaan lisäselvityksen 30.6.2022 mennessä aluehallituksen tarkastushavainnoissa mainituista asioista ja mikäli lain mukaan annettavissa tiedoissa tapahtuu olennaisia muutoksia ja jos hyvinvointialue katsoo selvityksen täydentämisen tarpeelliseksi.
  3. että Kainuun hyvinvointialue päättää lopullisesti syksyn 2022 aikana kunnan 30.6.2022 mennessä antamien selvitysten perusteella voimaanpanolain 22-25 §:ssä tarkoitettujen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä Kainuun hyvinvointialueelle ja sen vastuulle.

Aluehallituksen tarkastushavainnot Suomussalmen kunnan selvityksestä:

  1. Suomussalmen kunta esittää, että kunnasta siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle kaksi (2) kuraattoria. Voimaanpanolain 18 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Suomussalmen kunta on ilmoittanut selvityksessään henkilöstömenojen yhteismäärän. Hyvinvointialueelle annettavassa lisäselvityksessä tulee ilmoittaa(mikäli ei vielä ole ilmoitettu) siirtyvän henkilöstön palkat, joista tulee eritellä varsinainen palkka, työaikakorvaukset, lomaraha ja sivukulut.

  1. Kainuun sote ja sen jäsenkunnat ovat sopineet, että Kainuun soten jäsenkunniltaan vuokraamien toimitilojen vuokrasopimukset ilmoitetaan Kainuun soten hyvinvointialueelle antamassa selvityksessä. Nämä vuokrasopimukset on lueteltu Kainuun soten selvityksessä lain (voimaanpanolaki 25 §) nojalla siirtyvien sopimusten luettelossa.

Suomussalmen kunta on ilmoittanut selvityksessään tilat, joista se esittää tehtäväksi uudet vuokrasopimukset. Mikäli Suomussalmen kunta haluaa tehdä olennaisia muutoksia voimassa oleviin tilavuokrasopimuksiin, niistä on neuvoteltava erikseen hyvinvointialueen kanssa.

Suomussalmen kunnan selvityksessä ei ole mainittu Kainuun hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvien kuraattoreiden ja kouluterveydenhuollon tiloja. Kyseiset tilat on kuitenkin lueteltu Kainuun soten selvityksessä.

Suomussalmen selvityksessä on lueteltu myös Kainuun pelastuslaitoksen Suomussalmen kunnalta vuokraamat tilat. Suomussalmen kunnan selvityksestä puuttuu Näljängän paloasema, Varisahontie 3(102 m2). Se on mainittu Kainuun soten selvityksessä. Kainuun soten selvityksessä Ämmänsaaren paloaseman osoite on Voimakatu 6 (kunnan ilmoittamana Voimakatu 4). Kohteeseen on tehty kaksi vuokrasopimusta.

  1. Suomussalmen kunnan ja Kainuun soten yhteistyösopimus 13.12.2017: Kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on mainittu myös Kainuun soten selvityksessä siirtyvien sopimusten listauksessa. Kyseinen sopimus siirtyy Kainuun hyvinvointialueelle voimaanpanolain 25 §:n mukaisesti.

Päätös

Hyväksyi.
 
Puheenjohtaja Anne Lukkari esitti, että aluevaltuusto hyväksyy aluehallituksen esityksen. 

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti aluehallituksen ehdotuksen.

Valmistelija

  • Timo Korhonen, valmistelujohtaja, timo.v.korhonen@kainuu.fi
  • Tuija Aarnio, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Suomussalmen kunta on toimittanut selvityksen hyvinvointialueelle siirtyvien kuraattoreiden lukumäärästä (2) ja heidän palkkakustannuksistaan. Kuraattoreiden käyttämistä tiloista ei ole olemassa vuokrasopimusta, vaan se tulee laatia kunnan ja hyvinvointialueen välille. 

Näljängän paloaseman vuokrasopimus on irtisanottu ja kiinteistö myyty.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy Suomussalmen kunnan antaman selvityksen ja siitä annetun lisäselvityksen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle. 

Kunnan antama selvitys ja tämä päätös vastaavat omaisuuden saantokirjaa. 

Päätös

Hyvinvointialuejohtajan täydennetty päätösehdotus:

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa. 

Päätös:

Hyväksyi. 

Hallintojohtaja Tuija Aarnio esitteli asiaa.