Aluehallitus, kokous 11.12.2023

§ 268 Valtuustoaloite: Palveluseteli terapioihin

KHVADno-2023-1210

Valmistelija

  • Mari Kinnunen, toimialuejohtaja terveyden- ja sairaanhoidon palvelut, mari.kinnunen@kainuu.fi

Perustelut

​​Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä on tehnyt 27.2.2023 aluevaltuuston kokouksessa (§ 13) aloitteen "Palveluseteli terapioihin".

Aloitteen sisältö:

"Esitän, että Kainuun hyvinvointialue ottaa käyttöön palvelusetelin psykoterapiaan ja muihin lyhytterapioihin.

Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Mielenterveydenongelmat ovat suurin syy sairauspoissaoloille ja ennen aikaiselle eläköitymiselle Suomessa.

Kainuussa mielenterveysongelmia on paljon. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi Kainuussa 4,3 % sai työkyvyttömyyseläkettä 16−64 vuotiaista, mikä on reilusti enemmän kuin koko maassa. Samaan aikaan kainuulaiset käyttävät mielenterveysongelmien vuoksi terveyspalveluja koko maata vähemmän.

Mielenterveysongelmia hoidetaan Suomessa lähinnä lääkkeillä ja psykoterapialla. Vaikka terapiat ovat yleistyneet Suomessa, kaikki halukkaat eivät pääse terapiaan. Psykoterapia on tutkimusten mukaan hyödyllinen ja riittämättömästi käytetty hoito useissa psykiatrisissa sairauksissa.

Useilla hyvinvointialueilla on jo käytössä palveluseteli joko tavalliseen tai lyhytkestoiseen psykoterapiaan. Lyhytpsykoterapia soveltuu hyvin lyhytaikaisiin ja lieviin ongelmiin, joiden taustalla on erilaisia kriisejä, uupumus, ahdistus tai masennus.

Palvelusetelillä edistetään mielenterveyspalveluja tarvitsevien valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemaansa apua yksityisiltä palveluntuottajilta.

Jokainen aloitteeseen perehtyvä ymmärtää, että meillä ei ole varaa olla ottamatta palveluseteliä käyttöön terapiapalveluissa."


Vastaus aloitteeseen:

Kainuun hyvinvointialue kiittää kokoomuksen aluevaltuustoryhmää tehdystä aloitteesta.

Aloitteessa esitetään, että mielenterveysongelmia hoidetaan Suomessa lääkkeillä ja psykoterapialla, mikä on lähtökohtaisesti hieman liian suppea näkemys. Matalan kynnyksen terapiapalvelut ovat olleet väestölle jo useita vuosia käytettävissä esimerkiksi Mielenterveystalo.fi -sivuston kautta, josta löytyy 12 eri nettiterapiaohjelmaa. Mielenterveystalo.fi:n palveluista on kerrottu myös Kainuun hyvinvointialueen verkkosivuilla, josta löytyvät myös ko. palvelujen verkkosivulinkki. Nettiterapiat on todettu useassa tieteellisissä tutkimuksissa tehokkaiksi sekä käytännöllisiksi hoitomuodoiksi ja muun muassa ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen Käypä hoito -suositukset puoltavat nettiterapiaa (Mielenterveystalo, Käypä hoito 2019, 2023). Psykoterapian aloittamista varten on tarvinnut laillistetun lääkärin lähetteen jostakin julkisen tai yksityisen terveydenhuollon toimipisteestä, eikä lähettämiseen ole tarvinnut maksusitoumusta tai palveluseteliä. Terapia on toteutunut etäyhteyden kautta, potilaan ja terapeutin asuinpaikasta riippumatta etukäteen määritellyn ja sovitun käyntimäärän ja tavoitteiden mukaisesti. Terapian on kustantanut asiakkaan kotikunnan mukainen sairaanhoitopiiri- eli nykyisin hyvinvointialue HUS:n laskutuksen mukaisesti. Palvelun käyttö on lisääntynyt ja vuonna 2023 sitä on käyttänyt kuukausittain 10–20 kainuulaista.

Hellä-hankkeessa on tehty useita kehittämistoimenpiteitä, joiden avulla pyritään parantamaan hoitoon pääsyä mielenterveysongelmien varhaisessa vaiheessa. Valtakunnallinen ja YTA-alueen ohjaama Terapiat etulinjaan -toimintamalli on tuonut väestön käytettäväksi terapianavigaattorin ja ohjatun omahoidon. Terapianavigaattori -palvelusta on kerrottu myös Kainuun hyvinvointialueen verkkosivuilla, josta löytyy myös ko. palvelun verkkosivulinkki. Mielenterveystalo.fi -sivustolla on myös lukuisia eri omahoito-ohjelmia lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyneille. Lisäksi etulinjan lyhytterapeuttien koulutus on alkanut Kainuun hyvinvointialueen mielenterveyspalvelujen avotyöntekijöille Hellä-hankkeen puitteissa. Lyhytterapeutin koulutuksessa on yhteensä 30 työntekijää ja he valmistuvat maaliskuussa 2024. Mielenterveysongelmien varhaisen vaiheen hoitoon liittyvää kehittämistyötä tuetaan myös Kestävän kasvun Kainuu -hankkeessa.

Kainuu hyvinvointialueella psykoterapiapalveluiden tuottamisessa hyödynnetään tällä hetkellä asiakaskohtaisia maksusitoumuksia. Hyvinvointialueen nuorisopsykiatria hankkii psykoterapiapalvelua maksusitoumuksella 15–20:lle alle 16-vuotiaalle asiakkaalle vuosittain, joille Kela ei ikärajan vuoksi vielä myönnä kuntoutuspsykoterapiaa ja jotka eivät täytä Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kriteerejä. Maksusitoumuksia nuoriso-ikäisten psykoterapian toteuttamisesta yksityisillä terapeuteilla on annettu myös Kelan pitkän hakemusten käsittelyviiveen (noin kolme kuukautta) ja kiireisen hoidon tarpeen vuoksi. Lisäksi maksusitoumuksilla kustannetaan perheterapiakäyntejä ja tutustumiskäyntejä yksilöterapiaan, jotta asiakkaan soveltuvuutta terapiaan ja yhteistyötä terapeutin kanssa voi kokeilla ennen varsinaiseen pitempään, yleensä Kelan kuntoutusrahoituksella toteutuvaan psykoterapiaan sitoutumista. Päätökset maksusitoumusten myöntämisestä tekee nuorisopsykiatrian ylilääkäri hoito- ja kuntoutussuunnitelman perusteella. Terapiaa tuotetaan maksusitoumuksella yleensä keskivaikeissa ja joskus vaikeissa häiriöissä, joskus myös lievissä häiriöissä. Terapiat toteutuvat pääasiassa tapaamisina vastaanotolla, vähäisessä määrin etäyhteyksien kautta.

Aikuisten mielenterveyspalvelut hankkivat maksusitoumuksella psykoterapiaa 25–30 potilaalle vuosittain pääasiassa samoilta terapeuteilta, jotka toimivat Kelan kuntoutuspsykoterapian tai vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajina.  Työikäisen väestön kuntoutuspsykoterapia toteutuu suurimmalta osaltaan Kelan kuntoutuspäätöksillä enimmäisajan (kolme vuotta), minkä jatkoksi osalla asiakkaista on vielä tarvetta jatkaa psykoterapiaa. Harkinnanvaraisesti tällöin on myönnetty hyvinvointialueen maksusitoumuksia terapiaprosessin saattamiseksi loppuun. Kelan psykoterapiapalvelujen tuottajaksi hyväksymisen on katsottava täyttävän myös hyvinvointialueen kannalta riittävät kriteerit palveluntuottajana toimimiselle. Kelan kuntoutuspsykoterapian kriteerien ulkopuolelle jääville, esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä oleville asiakkaille, myönnetään harkinnanvaraisesti hyvinvointialueen maksusitoumuksia psykoterapiaan yksityisillä psykoterapeuteilla. Päätökset maksusitoumusten myöntämisestä tekee psykiatrian ylilääkäri erikoislääkärin laatiman hoito- ja kuntoutussuunnitelman perusteella.

Yhteenveto:

Kainuun hyvinvointialueella myönnetään maksusitoumuksia sekä nuorille että aikuisille psykoterapiapalveluihin. Psykoterapioiden ja terapia-arviointien hankinnan optiopäätös on voimassa vuoden 2023 loppuun ja ko. palvelujen kilpailutus on juuri alkanut. Lisäksi Kainuun hyvinvointialueella on tehty oman toiminnan kehittämistoimenpiteitä lievempien mielenterveysongelmien hoidon kehittämiseen Terapiat etulinjaan -toimintamallin käyttöönotolla ja lyhytterapeuttien koulutuksella. Kainuun hyvinvointialueella seurataan, miten hoidon porrastus toimii, millaisia vaikutuksia näillä toimenpiteillä on lievempien mielenterveyshäiriöiden hoitoon ja vapauttavatko kehittämistoimet resursseja raskaampien mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Maksusitoumuksella ja palvelusetelillä myönnettävät psykoterapiapalvelut kohdistuvat kuitenkin pääsääntöisesti lievempiin ja keskivaikeisiin mielenterveydenhäiriöihin. Maksusitoumusten hintoihin tullaan kiinnittämään jatkossa erityistä huomiota.

Yllä esitettyjen oman toiminnan kehittämistoimenpiteiden vaikutusten seurantaa tehdään potilastietojärjestelmästä saatavien hoitoonpääsytilastojen sekä asiakastyytyväisyyskyselyjen avulla. Asiakastyytyväisyyskyselyjä tehdään koko hyvinvointialueella jatkuvana ja tehostetusti yksiköissä kahden viikon ajan kerran vuodessa. Vaikutusten seurannan tehostamiseksi mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon palvelualueella tullaan tekemään vielä ylimääräinen tehostettu asiakastyytyväisyyskysely huhti-toukokuussa 2024. Mikäli edellä kuvatuista toimenpiteistä huolimatta palvelutarve jatkaa kasvuaan, Kainuun hyvinvointialueella lähdetään arvioimaan ja selvittämään tarkemmin palvelusetelin käyttöönottoa psykoterapiapalveluissa.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, toimialuejohtaja hallinto- ja tukipalvelut, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää antaa aluevaltuustolle aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja esittää, että aluevaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.