Aluehallitus, kokous 11.12.2023

§ 263 Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.1.2024 alkaen Kainuun hyvinvointialueella

KHVADno-2022-409

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna-Liisa Kainulainen khvakhvananna
Jaana Mäklin

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueen asiakkaita tulee kohdella yhdenvertaisesti ja asiakkaiden tarpeenmukaiset palvelut tulee järjestää yhteneviin palvelujen perusteisiin ja kriteereihin pohjautuen.

Hyvinvointialueen valmistelussa on palvelujen järjestämisen päätyöryhmä. Päätyöryhmän kriteerien yhdenmukaistamisen alatyöryhmä on yhdenmukaistanut liitteessä olevien eri palvelujen myöntämisen perusteet. 

Alatyöryhmän muodostivat Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän viranhaltijat vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen, vastuualuepäällikkö Tarja Juppi, vs. vastuualuepäällikkö Tiina Kiiltomäki, tulosyksikönpäällikkö Marja-Leena Leinonen, vs. tulosaluejohtaja Jaana Mäklin, vastuualuepäällikkö Esa-Petri Nurmela, palvelusuunnittelija Sanna Partanen, tulosyksikönpäällikkö Marjo Pietikäinen, vastuualuepäällikkö Eija Rämä ja vs. vastuualuepäällikkö Seija Salomaa sekä Puolangan kunnan sosiaalijohtaja Tarja Raappana (Timo Korhonen 7.12.2021 / § 3).

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä Puolangan kunnan toimijoiden yhteistyönä on vuoden aikana käyty läpi liitteessä olevien eri palvelujen myöntämisen perusteet ja kriteerit. 

Alatyöryhmä käytti jokaisen palvelun osalta asiantuntijoina henkilöitä, jotka omien työtehtäviensä kautta tuntevat parhaiten kunkin palvelun asiakastarpeet sekä palvelujen sisällön.

Palvelujen myöntämisen perusteet on yhdenmukaistettu palveluittain siten, että ne kohtelevat Kainuun hyvinvointialueen asiakkaita yhdenmukaisesti ja asiakkaiden tarpeenmukaiset palvelut järjestetään yhteneviin perusteisiin ja kriteereihin perustuen.
Liitteen mukaisia eri palveluita tulevat koskemaan useat lakimuutokset, jotka tulevat voimaan todennäköisesti vuoden 2023 aikana.

Iäkkäiden ihmisten palvelujen uudistuksen toisessa vaiheessa parannetaan erityisesti kotiin annettavia palveluja ja asumispalveluja. Vanhuspalvelulain toisen vaiheen uudistus tulee pääsääntöisesti voimaan vuoden 2023 alusta. 

Lastensuojelun lainsäädännön kokonaisuudistus on meneillään ja konkreettiset lainsäädännön uudistukset tehdään todennäköisesti vuodesta 2023 alkaen.

Mielenterveys- ja päihdelainsäädäntöä koskevassa sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain uudistuksessa vahvistetaan tarpeen mukaisia palveluja kaikissa ikäryhmissä. 

Sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muutos tulisi voimaan 1.8.2023, jolloin sosiaalisesta luototuksesta tulee hyvinvointialueella järjestettävä lakisääteinen palvelu. Tehtävä on alkuvuodesta hyvinvointialueille vapaaehtoinen vanhaan lainsäädäntöön pohjautuen, kunnes ehdotettu lain muutos tulisi voimaan. Siirtymäsäännös mahdollistaa aikaisemmin sosiaalista luottoa myöntäneiden alueiden luototuksen jatkumisen ilman katkosta. Kainuun soten toimialueella sosiaalinen luototus on ollut käytössä aikaisemmin.  

Vammaispalvelulain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys on parhaillaan hallituksen käsittelyssä. Vammaispalvelulain muutokset tulisivat mahdollisesti voimaan 1.1.2023. Lakiin tulisi kolmen vuoden siirtymäaika, jolla turvattaisiin vammaisille henkilöille palveluiden jatkuvuus siirtymävaiheessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) selvittämään omaishoidon tuen perusteiden nykytilaa ja yhtenäistämismahdollisuutta.   Myöntämisperusteiden ja hoitopalkkioiden yhtenäistäminen lisäisi omaishoitajien ja hoidettavien yhdenvertaisuutta valtakunnallisesti. THL on valmistellut ehdotuksen kansallisista kaiken ikäisiä koskevista omaishoidon tuen kansallisista kriteereistä (Omakari), joita myös Kainuun soten edustajat ovat olleet laatimassa. Kansallisten omaishoidon tuen myöntämisperusteiden käyttöönotto vaatii lakimuutoksen. 

Koska mahdollisten lakimuutosten voimaantulo vahvistuu vasta loppuvuodesta niin tämän vuoksi esitetään, että aluehallitus hyväksyy liitteessä olevat eri palvelujen myöntämisen perusteet, joilla päästään aloittamaan eri palvelujen myöntäminen yhdenmukaisin perustein vuoden vaihteen jälkeen Kainuun hyvinvointialueella.  Lakimuutosten vahvistuttua palvelujen myöntämisen perusteet käydään palveluittain läpi alatyöryhmän toimesta ja niihin tehdään lakimuutosten vaikutusten mukaiset tarvittavat muutokset. Esitetään, että aluehallitus hyväksyy sen, että vuonna 2023 voimaan tulevien lakimuutosten vaikutukset voidaan päivittää liitteessä olevaan asiakirjaan ilman erillistä aluehallituksen käsittelyä. 

Lisätietoja asiasta antavat: toimialuejohtaja Anna-Liisa Kainulainen, puh. 044 750 2424 ja vs. tulosaluejohtaja Jaana Mäklin, puh. 044 710 1450 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää hyväksyä liitteessä olevat eri sosiaali- ja terveyspalvelujen myöntämisen perusteet Kainuun hyvinvointialueella 1.1.2023 alkaen.

Lisäksi aluehallitus hyväksyy, että vuonna 2023 voimaan tulevien lakimuutosten vaikutukset palvelujen myöntämisen perusteisiin voidaan päivittää liitteessä olevaan asiakirjaan ilman erillistä aluehallituksen käsittelyä. Lisäksi aluehallitus hyväksyy, että omaishoidon tuen myöntämisen perusteisiin voidaan jatkossa tehdä vuosittaiset lainmukaiset omaishoidon tuen hoitopalkkioiden tarkastukset.

Päätös

Hyväksyi. 

Valmistelija

Tarja Juppi
Anna-Liisa Kainulainen

Perustelut

Hyvinvointialueen asiakkaita tulee kohdella yhdenvertaisesti ja asiakkaiden palvelut tulee järjestää yhteneviin palvelujen perusteisiin ja kriteereihin pohjautuen. Aluehallitus on kokouksessa 28.11.2022 §185 hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet, palvelujen myöntämisenperusteista on tuolloin jäänyt pois tukihenkilötoiminta.

Kainuun hyvinvointialueen hallintosäännön (10 §) mukaan hyvinvointialueen aluehallitus päättää hyvinvointialueen palveluiden järjestämisessä noudatettavat periaatteet ja yleiset ohjeet. 

Aluehallituksen päätettäväksi on valmisteltu: 

1)    Aikuisten sosiaalityön ammatillisen tukihenkilöpalvelun myöntämisperusteet. Ammatillinen tukihenkilötoiminta on sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301) 28 §:n mukaista sosiaalipalvelua. Kyseessä on määrärahasidonnainen palvelu. Ammatillisella tukihenkilötoiminnalla ehkäistään asiakkaan syrjäytymistä ja edistetään hänen osallisuuttaan yhteisöissä ja yhteiskunnassa. (Liite Ammatillisen tukihenkilötoiminnan myöntämisperusteet aikuisten sosiaalityössä)

2)    Vammaisten sosiaalityön tukihenkilötoiminnan myöntämisperusteet ja maksettava tukihenkilöpalkkio. Vammaisten sosiaalityössä järjestetään harkinnanvaraisena palveluna kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) perusteella tukihenkilötoimintaa kehitysvammaisille henkilöille. Kyseessä on määrärahasidonnainen palvelu.  Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tukea kehitysvammaisten henkilöiden itsenäistymistä ja itsenäistä asumista sekä pidemmällä aikavälillä vähentää ryhmäkotiasumispalvelujen tarvetta. (Liite Tukihenkilötoiminnan myöntämisperusteet ja maksettava tukihenkilöpalkkio vammaisten sosiaalityössä)

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää hyväksyä esitetyt aikuisten sosiaalityön ammatillisen  tukihenkilötoiminnan ja vammaisten sosiaalityön tukihenkilötoiminnan myöntämisperusteet ja maksettavan tukihenkilöpalkkion suuruuden. Myöntämisperusteet liitetään asiakirjaan Sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet Kainuun hyvinvointialueella1.1.2023 alkaen, minkä aluehallitus on hyväksynyt 28.11.2022 § 185.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Anna-Liisa Kainulainen, toimialuejohtaja sosiaali- ja perhepalvelut, anna-liisa.kainulainen@kainuu.fi
  • Kaisa-Mari Käyhkö, toimialuejohtaja ikäihmisten palvelut, kaisa-mari.kayhko@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus on 28.11.2022 § 185 hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalveluiden myöntämisen perusteet 1.1.2023 Kainuun hyvinvointialueella. Perusteisiin on tehty muutoksia, jotka on lisätty liitteenä olevaan asiakirjaan. Muutokset on tiivistetysti kerrottu myös alla.

Sosiaalihuoltolain mukaisten tukipalveluiden ja kotihoidon myöntämisen perusteet

Kotihoidon myöntämisperusteissa on entistä vahvemmin painotettu voimassa olevaa sosiaalihuoltolakia. Tukipalvelut ja kotihoito ovat selkeämmin erotettu toisistaan; ovat sosiaalihuoltolaissa eri pykälissä (19 § a ja b). Turvapuhelinpalvelusta ei ole säädetty laissa, joten myöntämisperusteissa on korostettu asiakkaiden omaa mahdollisuutta hankkia ko. välineet itse tai omaisten toimesta. Turvapuhelinpalvelun myöntämisperusteissa on hyödynnetty RAI arvioinnista saatavaa tietoa.

Lisäksi on korostettu teknologian avulla tuotettuja palveluja; kotihoitoa ja  kuntouttavaa päivätoimintaa voidaan tuottaa myös etänä kuvapuhelinpalvelun avulla. RAI toimintakykymittari tiedot on päivitetty vastaamaan vuoden 2023 alussa käyttöön otetun interRAI HC mittareita.

Lapsiperheiden ammatillisen kotipalvelun myöntämisen perusteet

Keskeisin muutos on ammatillisen lapsiperheiden kotipalvelu toiminnan ajatuksen kirkastaminen: Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista toimintaa, jonka painopiste on ennaltaehkäisevässä työotteessa painottuen varhaiseen tukeen ja perheen omien voimavarojen vahvistamiseen. Lisäksi palvelukertojen määrää on lisätty.

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet

STM:n soveltamisohje on edellyttänyt useita muutoksia sosiaalisen luoton myöntämisen perusteisiin. Sosiaalinen luototus on aiemmin ollut vapaaehtoinen tehtävä, nyt lakisääteinen palvelu. Sosiaalista luottoa voidaan nyt myöntää myös Puolangan kunnan asukkaille. Myöntämisperusteiden tekstimuotoa ja sisältöä on korjattu/täydennetty. Tarkennettu, että palvelua voidaan myöntää vain varatun määrärahan puitteissa 250 000 euroa. Hakijan maksuvaralaskelmaan liittyviä perusteita on tarkennettu. Velkojen järjestely sosiaalisella luotolla edellytti aikaisemmin  vapaaehtoista luottohäiriömerkintää koko luoton takaisinmaksuajaksi lisävelkaantumisen estämiseksi ja uusissa myöntämisperusteissa tätä velvoitetta ei ole. Maksuvapautuksesta on lisätty kirjauksia myöntämisperusteisiin.

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet

Myöntämisperusteita omaishoidon tuen osalta on sanallisesti tarkennettu ja selkiinnytetty aikaisempaan nähden. Käsitteenä käytetään alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuki ja yli 65 -vuotiaiden omaishoidontuki. Tarkennukset kohdistuvat palvelun myöntämisen edellytyksiin, omaishoitajan edellytyksiin ja maksuluokkia koskeviin kriteereihin. Myöntämisen kriteereitä ei ole tiukennettu, tarkennuksilla pyritään välttämään epäselvyyksiä ja estämään turhia hakemuksia. Omaishoidon tuen korottaminen erityistilanteissa on poistettu ja sisällytetty maksuluokka kolmoseen, joka on jo aiemmin osaltaan vastannut tähän tarpeeseen, eli poistettu päällekkäisyys.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, toimialuejohtaja hallinto- ja tukipalvelut, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää hyväksyä liitteessä olevat eri sosiaali-​ ja terveyspalvelujen myöntämisen perusteet Kainuun hyvinvointialueella 1.1.2024 alkaen.

Lisäksi aluehallitus hyväksyy,​ että vuonna 2024 voimaan tulevien lakimuutosten vaikutukset palvelujen myöntämisen perusteisiin voidaan päivittää viranhaltijoiden toimesta liitteessä olevaan asiakirjaan ilman erillistä aluehallituksen käsittelyä. Lisäksi aluehallitus hyväksyy,​ että omaishoidon tuen myöntämisen perusteisiin voidaan jatkossa tehdä viranhaltijoiden toimesta vuosittaiset lainmukaiset omaishoidon tuen hoitopalkkioiden tarkastukset.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta (ks. yhteystiedot yllä).