Aluehallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 98 Pelastuslaitoksen uudistilaa koskeva esivuokrasopimus

KHVADno-2023-864

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Halonen, vs. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun pelastuslaitos Kajaanissa toimii yksityiseltä vuokratuissa tiloissa Kajaanissa Opintie 1 sijaitsevassa kiinteistössä, jonka toimistorakennus on rakennettu 1970 luvulla ja kalustohalli 1950 luvulla. Tilat on vuokrattu 20 vuoden vuokrasopimuksella pelastuslaitoksen käyttöön ja vuokrasopimus päättyy vuoden 2023 lopussa. Vuokrasopimusta on mahdollista myös jatkaa. Sisäilmaongelmien vuoksi Kainuun pelastuslaitos toimii eri kiinteistöissä väestötiloissa. Tiloja ei ole suunniteltu paloasemakäyttöön, eivätkä ne siten vastaa nykyisiä käyttötarpeita. Toimiessaan kahdessa eri rakennuksessa olevissa toimitiloissa, pelastuslaitos ei pysty toteuttamaan toimintavalmiusohjeen mukaista lähtövalmiuttaan. 

Kainuun pelastuslaitos käynnisti vuonna 2020 Kajaanin kaupungin kanssa uusien tilojen tarveselvityksen, kun Kajaanin kaupungin varikko paloi vuonna 2020 ryhdyttiin selvittämään Kainuun pelastuslaitoksen ja kaupungin varikon yhteishanketta. Perustettiin hanketyöryhmä ja syntyi Temppu hanke. Tavoitteena mahdollisimman suuri synergia ja kustannussäästöt molemmille osapuolille.

Hanke eteni suunnitteluvaiheeseen vuonna 2021 ja tarkoitus oli päästä rakentamaan kesällä 2022. Kainuun pelastuslaitos teki esivuokrasopimuksen hankkeeseen sitoutumista tammikuussa 2022. Hanke kuitenkin viivästyi Ukrainan sodan vuoksi rakentamiseen liittyvien riskien kasvaessa. Kajaanin kaupunki teki myöhemmin kohdennetun urakkakilpailun, jossa rakentamiskustannuksiin liittyviä riskejä pyrittiin hallitsemaan. Koska rakentamista ei päästy aloittamaan vuonna 2022, päätös hankkeeseen sitoutumisesta siirtyi Kainuun hyvinvointialueelle. Jotta Kajaanin kaupunki voi käynnistää rakennushankkeen, se edellyttää hyvinvointialueen päätöstä ja sitoutumista pitkäaikaisella vuokrasopimuksella rakennushankkeeseen. Kajaanin kaupunki on toivonut hyvinvointialueen ratkaisua helmikuun loppuun mennessä. Hanke sisältyy hyvinvointialueen investointiohjelmaan.  

Kainuun hyvinvointialue on kartoittanut Temppu- hankkeelle vaihtoehtoisia tilaratkaisuja Kajaanin alueelta ja selvittänyt rahoitusmahdollisuuksia.  

Aluehallitukselle annetaan selvitys tilanteesta aluehallituksen kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus merkitsee tilannekatsauksen tietoonsasaatetuksi ja antaa ohjeet jatkoneuvotteluihin. 

Päätös

Hyväksyi.

Merkittiin tauko klo 14:17-14:28.

Esteellisyys

Aki Räisänen (yhteisöjäävi), Miikka Kortelainen (yhteisöjäävi)

Valmistelija

  • Timo Halonen, vs. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin edustajan kanssa neuvoteltiin 23.2.2023.

Neuvottelutuloksen perusteella on laadittu esivuokrasopimus (liite).

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus hyväksyy esivuokrasopimuksen. Hyvinvointialuejohtajalla on oikeus tehdä sopimukseen vähäisiä tai teknisiä muutoksia.

Päätös

Hyväksyi.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

Esteellisyys

  • Aki Räisänen (yhteisöjäävi), Miikka Kortelainen (yhteisöjäävi)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta (ks. yhteystiedot yllä).