Aluehallitus, kokous 12.6.2023

§ 157 Lohkeamapalveluseteli

KHVADno-2023-3163

Valmistelija

  • Anni Temonen, johtava hammaslääkäri, anni.temonen@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialue on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä (myöh. STM) hankerahoitusta lohkeamapalvelusetelitoiminnan käynnistämistä varten. STM on myöntänyt 305 000 euron määrärahan, joka tulee käyttää vuoden 2023 aikana.

Nykyisellään suunterveydenhuollossa on käytössä palveluseteli, jonka palveluvalikoimaan kuuluvat päivystyskäyntien jatkohoidot ja hammastarkastusten hoitosuunnitelman mukainen jatkohoito. Palveluyksikön omaa määrärahaa palveluseteleille on vuodelle 2023 varattu 97 000 euroa.

STM:n rahoituksella suunterveydenhuolto haluaa aloittaa kokeilun, jossa palveluseteleitä myönnetään myös hampaan lohkeamille. LOHK-seteli myönnetään suoraan ajanvarauksessa, eikä vastaanottoaikaa julkiselle sektorille tarvita. Tämä säästää niin ajallisia kuin materiaaliresursseja.

Lohkeamapotilaita yksin Kajaanissa arvioidaan olevan kuukausittain noin kaksisataa (200). Vapautuva resurssi käytetään STM:lle lähetetyn hankehakemuksen mukaisesti lasten kutsuaikojen sekä korjaavan ja ennaltaehkäisevän hoidon tarpeisiin. Lasten kutsuajoista on jatkuva pula.

Lohkeaman tarkkaa diagnoosia ja hoidon tarvetta ei voida varmuudella arvioida puhelimitse. LOHK-setelin tulee siksi olla yksinkertainen ja joustava.

LOHK-setelin sopivaksi arvoksi on määritelty 135,10 euroa, joka perustuu kuuden erilaisen täyte-puudutus-yhdistelmän aritmeettiseen keskiarvoon. Hintakatto asetetaan 205,80 euroon. Potilaan omavastuuosuudeksi jää aina enintään 70,70 euroa. Vertailun vuoksi potilaan maksama hinta julkisen sektorin 3 pinnan täytteestä puudutuksen kera on 68,30 euroa ja 1 pinnan täytteestä ilman puudutusta 41,00 euroa.

Lohkeamapalveluseteliin sisältyvät aina seuraavat toimenpiteet:

-suun suppea tutkimus

-infiltraatio- tai johtopuudutus

-yhden, kahden tai kolmen pinnan täyte

Mikäli hammasta ei voi paikata, voidaan LOHK-setelillä toteuttaa:

-hampaan poisto tai vaativa hampaan poisto ja röntgenkuva

-hampaan ensiapuluonteinen avaus, vaiheittainen karieksen poisto tai välitön kattaminen.

Jos potilasta hoitava hammaslääkäri toteaa lohjenneen hampaan olevan poistokunnossa, voidaan poisto tehdä lohkeamapalvelusetelillä. Samoin, jos lohjennut hammas todetaan tulehtuneeksi, voidaan antaa hampaan ensiapuhoito.

Lohkeamapalvelusetelillä ei voi tehdä hampaan juurihoitoa, leikkauksellista poistoa tai kruunua. Näitä varten yksityisen palveluntuottajan tulee pyytää uusi palveluseteli.

Lohkeamapalvelusetelin sisältö kuvataan Suunterveydenhuollon palvelusetelisääntökirjaan. Yksityisten palveluntuottajien tulee noudattaa sääntökirjassa annettuja ohjeita lohkeamapotilaita hoitaessaan.

Lohkeamapalvelusetelin kustannukset ohjataan Hellä-hankkeelle. Osa myönnetystä rahasta voidaan käyttää myös muuhun suun terveydenhuollon palvelusetelitoimintaan, sillä suunterveydenhuollon oma määräraha loppunee arvioiden mukaan syyskuussa 2023 palveluseteleiden suuren menekin vuoksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus hyväksyy lohkeamapalvelusetelin käyttöönoton hankerahoituskauden ajaksi. 

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta (ks. yhteystiedot yllä).