Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta, kokous 16.5.2023

§ 19 Laaja hyvinvointikertomus 2020-2022 osa I

KHVADno-2023-974

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen erikoissuunnittelija, saara.pikkarainen@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueen hallintosäännön 14 § kohdan 2 mukaan Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta valmistelee alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustokausittain aluehallitukselle hyväksyttäväksi sekä raportoi vuosittain aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle.  

Hyvinvointikertomus on lakisääteinen asiakirja, joka kuvaa väestön hyvinvoinnin ja terveyden tilaa alueella. Kainuun hyvinvointialueen hyvinvointikertomukseen vv. 2020–2022 (osa I) on koottu käytettävissä olevia kansallisia indikaattoritietoja kohderyhmittäin: lapset, nuoret, työikäiset ja ikäihmiset. Tietoa hyödynnetään valtuustokauden vv. 2023–2025 hyvinvointisuunnitelmassa (osa II), jossa asetetaan kohdennetut tavoitteet, toimenpiteet, vastuutahot ja arviointimittarit sekä sovitaan seurannasta.

Kainuulaiset ovat pääosin tyytyväisiä asuinalueensa olosuhteisiin. Työllisyysaste on suhteellisen vahva, erityisesti 18–44-vuotiaiden ryhmässä. Naisten osalta työllisten osuus on miesten ryhmää korkeampi. Iso joukko kainuulaisista lapsista, nuorista, työikäisistä ja ikäihmisistä voi hyvin, edistää toiminnallaan terveyttä ja hyvinvointia, harrastaa ja osallistuu asuinalueensa toimintaan. Kainuulaiset hyödyntävät monipuolisesti luontoa ja kulttuuria sekä järjestöjen toimintaa hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä.

Kainuun asema on suhteellisen heikko muihin maakuntiin verrattuna useilla hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin muuttujilla. Väestö Kainuussa on huomattavan iäkästä muihin hyvinvointialueisiin verrattuna, mikä heijastuu väestön terveydentilaan. Väestön terveydentilan ja iäkkään ikärakenteen takia myös palvelutarve on alueella keskimääräistä suurempi ja tämän seurauksena myös sote-menot ovat asukasta kohden laskettuna huomattavan korostuneet. Sekä miesten että naisten odotettu elinikä on maakunnassa suhteellisen matala ja ikävakioitunakin useimmat sairastavuusindeksit ovat koko maan keskiarvoa heikompia. Muihin maakuntiin verrattuna työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 20–24-vuotiaiden nuorten osuus on merkittävästi korostunut Kainuussa. Terveydentilan haasteita ovat muita alueita suurempi alkoholi- ja tapaturmakuolleisuus. Erityisesti itsemurhakuolleisuus, eläkeikään jaksamattomien osuus ja eläkkeellä olevien työikäisten osuus on joko kaikista maakunnista suurinta tai toiseksi suurinta.

Hyvinvointisuunnitelman vv. 2023–2025 tavoitteissa ja toimenpiteissä voimavaroja ja ennaltaehkäiseviä toimia tulee suunnata erityisesti 1) elintapaohjaukseen (terveellinen ravitsemus, riittävä liikunta ja uni), 2) työ- ja toimintakyvyn edistämiseen, 3) mielenterveyden edistämiseen ja ehkäisevään päihdetyöhön, 4) osallisuuden vahvistumiseen ja yksinäisyyden torjumiseen, 5) lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja 6) arjen turvallisuuden edistämiseen. Vaikuttava hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen edellyttää alueellista yhteistyötä ja hyte- työn resursseja niin kunnissa kuin hyvinvointialueella ja järjestöissä.

Ehdotus

Esittelijä

Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen erikoissuunnittelija, saara.pikkarainen@kainuu.fi

Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta:

1. käsittelee Laajan hyvinvointikertomuksen 2020-2022 osa I ja

2. pyytää asiakirjasta lausunnot Kainuun kunnilta ja Kainuun liitolta 6.4.2023 mennessä. Lausunnot tulee lähettää kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi.

Päätös

Hyväksyi.

Merkittiin tauko klo 10:36-10:45.

Aki Räisänen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 10:36.

Valmistelija

  • Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen erikoissuunnittelija, saara.pikkarainen@kainuu.fi

Perustelut

Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta valmistelee alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustokausittain aluehallitukselle ja aluevaltuustolle hyväksyttäväksi sekä raportoi vuosittain aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle (Hallintosääntö 14§).

Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta on käsitellyt 14.3.2023 §11 Laajan hyvinvointikertomuksen 2020–2022 (osa I) ja pyytänyt siitä lausunnot 19.4.2023 mennessä Kainuun kunnilta ja Kainuun liitolta.

Alueellinen hyvinvointikertomus kokoaa yhteen alueen vahvuudet ja huolenaiheet, kuvaa alueellisia ja väestöryhmittäisiä eroja hyvinvoinnissa ja terveydessä. Indikaattoritiedon perustella voimavaroja ja vaikuttavia ennaltaehkäiseviä toimia tulee kohdentaa: 1) elintapaohjaukseen (terveellinen ravitsemus, riittävä liikunta ja uni, 2) työ- ja toimintakyvyn edistämiseen, 3) mielenterveyden edistämiseen ja ehkäisevään päihdetyöhön, 4) osallisuuden vahvistumiseen ja yksinäisyyden torjumiseen, 5) lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn ja 6) arjen turvallisuuden edistämiseen.  

Lausunnot ovat antaneet Hyrynsalmen, Paltamon, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kunnat sekä Kajaanin ja Kuhmon kaupungit (liitteenä). Lausunnoissa korostetaan sitä, että vaikuttava hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen edellyttää alueellista yhteistyötä ja hyte-resursseja niin kunnissa kuin hyvinvointialueella. Kunnat korostavat alueellisen hyvinvointityön koordinaatiota, jotta kunnissa ja hyvinvointialueella tehty työ saadaan sovitettua yhteen sekä sisällöllisesti että aikataulullisesti. Hyvinvoinnin edistämisestä tulisi muodostaa hyvinvointialueen ja kuntien yhteinen viitekehys. Kuntien lausunnot huomioidaan valmisteltaessa Kainuun alueellista hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2023–2025 (osa II).

Alueellinen hyvinvointisuunnitelma toimii hyvinvointialueen hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen strategisena asiakirjana, joka kuvaa hyvinvointialueen tavoitteita, suunniteltuja toimia ja alueellista yhteistyötä kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

Kainuun hyvinvointialueen strategian 2022–2025 keskeinen lähtökohta on kaikkien kainuulaisten omatoimisen ja ennakoiva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä vaikuttavan ennaltaehkäisevän työn kehittäminen. Järjestämissuunnitelmassa 2023–2025 korostuu yhteistyö kuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, mikä osaltaan vähentää tarvetta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Näitä strategisia linjauksia tukee Kainuun hyvinvointialueen organisaation läpileikkaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ydinprosessi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen erikoissuunnittelija, saara.pikkarainen@kainuu.fi

Hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi kuntien lausunnot ja

2. että hyvinvointi- ja yhdyspinta lautakunta valmistelee Kainuun alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2023–2025 (osa II) ja siihen liittyvän terveyden ja hyvinvoinnin ydinprosessin yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestötoimijoiden kanssa.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.