Aluehallitus, kokous 25.3.2024

§ 82 Valtuustoaloite: Tukea turinatuvalle

KHVADno-2024-983

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmä vaatii Kainuun hyvinvointialuetta tukemaan Sotkamossa toimivaa useiden vammais- ja terveysalan järjestöjen yhteistä toiminta- ja vapaaehtoiskeskus Turinatupaa. Tiistaina 20.2.2024 kokoontuvan hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan esityslistalla ei esitetä myönnettävän tukea yhdellekään sotkamolaiselle yhdistykselle. Laskujen mukaan tukea kyllä esitetään myönnettävän enemmän tai vähemmän Kajaanissa kirjoilla olevalla noin 26 kajaanilaiselle tai kainuulaiselle yhdistykselle. Tukea ollaan myöntämässä 38 yhdistykselle, mutta ei ainoalle sotkamolaiselle hakijalle lainkaan. Mikäli hyvinvointialue ei myönnä tukea Sotkamon alueen vammais- ja terveysalan järjestöjen toiminta- ja vapaaehtoistyön keskuksen toimintaan Turinatuvalle, on koko toiminta vaarassa loppua. Turinatuvan toiminta on erittäin suosittua. Tämä vaarantaa tärkeän päivätoiminnan ja samalla ennalta ehkäisevän terveydenhuollon kaikkien vammais- ja terveysalan järjestöiltä Sotkamossa.

Ehdotus

Valtuustoaloite lähetetään aluehallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan päätösehdotuksen.

 

Valmistelija

  • Timo Halonen, toimialuejohtaja hallinto- ja tukipalvelut, timo.halonen@kainuu.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus:

1. päättää lähettää aloitteen hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan valmisteltavaksi, ja

2. päättää, että vastaus aloitteeseen tulee valmistella kesäkuun 2024 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.