Aluevaltuusto, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Valtuustoaloite:  Kokemusasiantuntijakoulutuksen ja kokemusasiantuntijatoiminnan käynnistäminen Kainuun hyvinvointialueella (lisäpykälä)

KHVADno-2023-6109

Perustelut

Kuluvan viikon ajan vietämme valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa, jonka teemana tänä vuonna on ”Käsi kädessä: Päihde ja mielenterveystyö” ja parin viikon kuluttua vietämme puolestaan valtakunnallista mielenterveysviikkoa, jolloin puhutaan tunteista. Haluamme muistuttaa siitä, että meillä kaikilla on mielenterveys – kenen tahansa mieli voi järkkyä, kuka tahansa meistä voi sairastua eikä mikään ammatti tai asema suojaa silloin, kun ihminen kohtaa jotakin itselleen ylitsepääsemätöntä. Koska kyseessä on sairaus, siitä voi myös toipua ja kuntoutua, kuten mistä tahansa muustakin sairaudesta. Oma toipumiskokemus mielenterveys-, riippuvuus- tai päihdeongelmasta on pääomaa, joka parhaimmillaan hälventää stigmaa sekä auttaa ja antaa toivoa niille, jotka ovat vielä oman ongelmansa kanssa yksin tai toivottomia. Oma toipumiskokemus voi olla sitä, että olet itse toipunut mielenterveys-/ riippuvuus- tai päihdeongelmasta tai jostakin fyysisestä sairaudesta. Kokemusasiantuntemusta kertyy myös toipujan läheisenä eli vanhempana, puolisona ja lapsena. Tämä pääoma, jota kokemusasiantuntijoilla on kertynyt, on meillä Kainuun hyvinvointialueella liian vähäisellä käytöllä – asiasta on esim. mielenterveys- ja päihdepalvelualueella puhuttu viimeiset 15 vuotta, mutta kokemusasiantuntijoiden käyttö on jäänyt pistemäiseksi, eikä kokemusasiantuntijakoulutusta ole systemaattisesti alueella järjestetty. Parhaimmillaan kokemusasiantuntijat voivat toimia asiantuntijoina palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja toiminnan arvioinnissa. Lisäksi he voivat toimia tukihenkilönä, ryhmänohjaajana ja luennoitsijana sekä työparina sote-ammattilaiselle. Meillä ei ole vara jättää tätä kokemuksen mukanaan tuomaa pääomaa käyttämättä tässä heikkenevässä talous- ja resurssitilanteessa. Kainuussa on tehty vuonna 2020 ESMS-R -kartoitus mielenterveys- ja päihdepalveluista ja tässä kartoituksessa tunnistettiin yhteensä 61 palvelutoimintoa alueellamme. Kainuun alueella julkiset mielenterveys- ja päihdehoitopalvelut on järjestetty ns. yhden luukun periaatteella ja julkinen puoli tuottaa palveluista reilut 50 %, mutta päiväaikaisista mielenterveys- ja päihdepalveluista 75 % tuottaa kolmas sektori ja järjestöt sekä säätiöt. Kainuussa on siis useita järjestöjä ja 3. sektorin toimijoita, joilla on jo nyt valtava potentiaali, halu ja kyvykkyys kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämiseen – he odottavat vain, että heidän merkityksensä tunnustetaan ja heidän panoksestaan maksetaan myös asianmukaiset palkkiot.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Kainuun hyvinvointialueelle tehdään suunnitelma ja käynnistetään kokemusasiantuntijoiden kouluttaminen eri palvelualueille – tyhjästä tätä työtä ei tarvitse aloittaa, vaan hyviä käytäntöjä ja mallinnusta voi hakea esim. Etelä-Pohjamaan HVA:lta, jossa vuonna 2022 oli 66 kokemusasiantuntijaa työsuhteessa mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidossa.

Ehdotus

Valtuustoaloite lähetetään aluehallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan päätösehdotuksen.

Tämän pykälä aikana kokouksesta poistuivat Matti Heikkinen klo 13.59, Teuvo Hatva klo 13.59 ja Auli Halonen klo 14.00.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14:03


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.