Aluevaltuusto, kokous 21.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 87 Kainuun hyvinvointialueen strategia 2022-2025

KHVADno-2022-134

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Korhonen, valmistelujohtaja, timo.v.korhonen@kainuu.fi

Perustelut

Taustaa

Käynnistettäessä Kainuun hyvinvointialueen valmistelua linjattiin niin Väliaikaisessa valmistelutoimielimessä (VATE) että valmistelun poliittisessa seurantaryhmässä valmistelulle kolme selkeää painopistettä: 1) Valmistellaan ns. uudistuksen toimeenpanolain 616/2021 10 §:n mukaiset asiat; 2) Uuden hyvinvointialueen haasteet todettiin sellaisiksi, että on välttämätöntä valmistella uskottava ja avoin tilannekuva toimintakyvystä tulevassa toimintaympäristössä; 3) Toteutetaan strategiaprosessi, joka muodostuu hyvinvointialuestrategiasta, palvelustrategiasta (sote) ja palvelutasopäätöksestä (pela ja ensihoito).

Hyvinvointialueesta annetun lain 41 §:n mukaan hyvinvointialueella on oltava strategia, jossa aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Hyvinvointialueen strategiassa tulee ottaa huomioon:

-        asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointialueen tehtäväalalla

-        palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevat strategiset linjaukset

-        hyvinvointialueen tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet

-        omistajapolitiikka

-        henkilöstöpolitiikka sekä

-        asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

 

Strategian tulee perustua arvioon hyvinvointialueen tilanteesta strategian laatimishetkellä sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista hyvinvointialueen tehtävien toteuttamiseen. Järjestämislain (612/2021) mukaan hyvinvointialueen tulee laatia osana hyvinvointialuestrategiaa terveydenhuollon palvelustrategia. Pelastustoimen osalta aluevaltuusto hyväksyy palvelutasopäätöksen.

Hyvinvointialueen toimintaa johdetaan aluevaltuuston hyväksymän hyvinvointi-aluestrategian ja siinä päätettyjen toiminnan talouden pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti. Soten palvelustrategia laaditaan osana hyvinvointialuestrategiaa. Se asettaa tavoitteet sote-palvelujen toteuttamiselle. Aluevaltuusto päättää pelastustoimen palvelutasosta, joka määrittelee toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden tason. Vastaavasti toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksyttyjen toiminnan ja talouden tavoitteiden on toteutettava hyvinvointialuestrategiaa

Ehdotus

Esittelijä

Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi

Aluehallitus hyväksyy ja merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen strategiaprosessin. Hallitus seuraa ja täsmentää strategiaprosessia sen edetessä.

Päätös

Hyväksyi.

Kokouskäsittely

Ehdotus hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä: "Prosessin eteneminen viedään tiedoksi aluevaltuustolle."

Valmistelija

Timo Korhonen, valmistelujohtaja, timo.v.korhonen@kainuu.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely aluehallitus 2.5.2022 § 39

Taustaa

Käynnistettäessä Kainuun hyvinvointialueen valmistelua linjattiin niin Väliaikaisessa valmistelutoimielimessä (VATE) että valmistelun poliittisessa seurantaryhmässä valmistelulle kolme selkeää painopistettä: 1) Valmistellaan ns. uudistuksen toimeenpanolain 616/2021 10 §:n mukaiset asiat; 2) Uuden hyvinvointialueen haasteet todettiin sellaisiksi, että on välttämätöntä valmistella uskottava ja avoin tilannekuva toimintakyvystä tulevassa toimintaympäristössä; 3) Toteutetaan strategiaprosessi, joka muodostuu hyvinvointialuestrategiasta, palvelustrategiasta (sote) ja palvelutasopäätöksestä (pela ja ensihoito).

Hyvinvointialueesta annetun lain 41 §:n mukaan hyvinvointialueella on oltava strategia, jossa aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Hyvinvointialueen strategiassa tulee ottaa huomioon:

-        asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointialueen tehtäväalalla

-        palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevat strategiset linjaukset

-        hyvinvointialueen tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet

-        omistajapolitiikka

-        henkilöstöpolitiikka sekä

-        asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

 

Strategian tulee perustua arvioon hyvinvointialueen tilanteesta strategian laatimishetkellä sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista hyvinvointialueen tehtävien toteuttamiseen. Järjestämislain (612/2021) mukaan hyvinvointialueen tulee laatia osana hyvinvointialuestrategiaa terveydenhuollon palvelustrategia. Pelastustoimen osalta aluevaltuusto hyväksyy palvelutasopäätöksen.

Hyvinvointialueen toimintaa johdetaan aluevaltuuston hyväksymän hyvinvointi-aluestrategian ja siinä päätettyjen toiminnan talouden pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti. Soten palvelustrategia laaditaan osana hyvinvointialuestrategiaa. Se asettaa tavoitteet sote-palvelujen toteuttamiselle. Aluevaltuusto päättää pelastustoimen palvelutasosta, joka määrittelee toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden tason. Vastaavasti toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksyttyjen toiminnan ja talouden tavoitteiden on toteutettava hyvinvointialuestrategiaa

Päätösehdotus

Aluehallitus hyväksyy ja merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen strategiaprosessin. Hallitus seuraa ja täsmentää strategiaprosessia sen edetessä.

Kokouskäsittely 

Ehdotus hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä: "Strategiaprosessi lähetetään tiedoksi aluevaltuustolle."

Päätös 

Aluehallitus hyväksyi ja merkitsi tiedoksi liitteen mukaisen strategiaprosessin. Hallitus seuraa ja täsmentää strategiaprosessia sen edetessä. 

 

Aluevaltuusto 9.5.2022

Kuvaus 

Kainuun hyvinvointialueen strategiaprosessi tulee aluevaltuustolle tiedoksi aluehallituksen 2.5.2022 § 39 päätöksen mukaisesti. 

Ehdotus

Aluevaltuusto merkitsee tiedoksi liitteen mukaisen Kainuun hyvinvointialueen strategiaprosessin.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti aluehallituksen ehdotuksen.

Merkittiin, että tämän pykälän aikana asiantuntijana toimivat Timo Korhonen, sihteeri sekä Pentti Martiskainen, konsultti, johdon tuki.

Merkittiin, että tämän pykälän aikana poistuivat:

Erja Helttunen klo 16.40, Matti Mulari klo 16.45, Raimo Piirainen klo 16.54, Marjatta Immonen klo 17.03, Sakari Seppänen klo 17.15, Matti Heikkinen klo 17.16, Kaisa-Mari Paulomäki klo 17.21, Tuomas Kettunen klo 17.23, Pasi Arffman/etänä klo klo 17.27

Lisäksi:

Minna Karjalainen/etänä poistui klo 15.45 ja saapui/etänä klo 15.52, Sami Kilpeläinen poistui klo 17 ja saapui/etänä klo 17.

Valmistelija

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Perustelut

Laki hyvinvointialueesta 41§ mukaan hyvinvointialueella on oltava aluevaltuuston päättämä strategia, jossa päätetään hyvinvointialueen toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategiassa tulee ottaa huomioon:

1) asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen hyvinvointialueen tehtäväalalla;
2) palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevat strategiset linjaukset;
3) hyvinvointialueen tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka;
6) asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

Strategian tulee perustua tilannekuvaan, tuleviin toimintaympäristön muutoksiin ja muutosten vaikutuksiin. Strategiassa tulee määritellä sen toteutumisen seuranta ja arviointi. Strategiaa on tarkistettava vähintään kerran aluevaltuuston toimikaudessa. Taloussuunnitelmassa hyväksytään hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Tavoitteiden on hyvinvointialuelain 115§ mukaan toteutettava hyvinvointialuestrategiaa.

Kainuun hyvinvointialueen strategiaa on valmisteltu keväästä 2022 lähtien kahta polkua. Poliittiset päätöksentekijät ovat määritelleet strategiaa strategiaseminaarilla ja vastaamalla useisiin kyselyihin touko- ja heinäkuun välisenä aikana. Toisena polkuna on ollut laaja osallistava strategiavalmistelu yhteisesti asukkaiden, henkilökunnan ja sidosryhmien kesken, jonka pohjana ovat olleet valtuuston määrittämät arvot. Valmisteluun on voinut osallistua työpajojen sekä kyselyihin vastaamisen kautta. Kerättyä materiaalia on työstetty suppeammassa ja laajemmassa valmisteluryhmässä ulkopuolisen konsultin avustuksella. 

Hyvinvointialuestrategia on ylätason linjadokumentti, johon kytketään tarvittavat tarkentavat strategiadokumentit. Keskeisiä ovat erityisesti talousarvion tavoitteet, vuotuiset painopisteet ja suunnitelmat sekä laajempi tammi-helmikuussa 2023 valmisteltava järjestämissuunnitelma. Perusstrategiaa tarkennetaan ja syvennetään esimerkiksi henkilöstö-, palvelutuotanto- tai sidosryhmästrategioilla, joiden valmistelusta päätetään erikseen. Strategia vaikuttaa luonnollisesti kaikkeen yksittäisten asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Päätöksenteon lisäksi strategia leimaa kaikkea hyvinvointialueen työtä, palvelutoimintaa, johtamista sekä toimintaa yhteisöissä ja sidosryhmissä.

Kainuun hyvinvointialueen strategian olennainen viesti on, että päätöksentekoon, johtamiseen ja palvelujen järjestämiseen liittyvät solmukohdat on pystyttävä ratkomaan. Uudistumisen välttämättömyyttä korostaa uusi rahoitusmalli, jonka ehdot on pystyttävä täyttämään itsenäisenä hyvinvointialueena säilymiseksi.

Tilannekuva-analyysin perusteella keskeistä on, että palveluverkkoa ja -valikoimaa on uudistettava ja koko hyvinvointialueen kattavaa toimintaa on pystyttävä johtamaan kiinteän budjetin asetelmassa. Samalla hyvinvointialueen on pakko onnistua osaavan työvoiman turvaamisessa. Kainuun hyvinvointialueen on oltava aidosti hyvä työnantaja, palveluntuottaja ja yhteistyökumppani.

Luottamus on pystyttävä palauttamaan, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Hyvä maine luo vetovoimaa ja hyvä johtaminen pitovoimaa. Keskeinen osa luottamusta on avoin viestintä, jonka tulee toteutua kaikessa toiminnassa niin palveluissa, johtamisessa kuin päätöksenteossakin.

Strategia korostaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Yhteistyö rakentaa kumppanuuksia ja luo Kainuulle elinvoimaa.

Strategiasta valmistellaan erillinen viestintämateriaali eri tarkoituksiin sisäistä ja ulkoista viestintää varten. Strategia on käsitelty hyvinvointialueen yhteistyötoimikunnassa 9.11.2022.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus päättää:

1.  hyväksyä omalta osaltaan Kainuun hyvinvointialueen strategian ja liitteenä olevat strategiadokumentit, sekä

2.  lähettää strategian aluevaltuustoon lopullista hyväksymistä varten  

Päätös

Hyvinvointialuejohtajan täydennetty päätösehdotus:

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa. 

Päätös:

Hyväksyi. 

 

 

 

Kokouskäsittely

Heli Moilanen teki esityksen kirjauksesta strategiaan koskien lähipalveluita, jossa tarkoituksenmukainen korvataan sanalla tarpeenmukainen. Esitys raukesi kannattamattomana. 

Valmistelija

  • Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kainuun hyvinvointialueen strategian 2022-2025.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti Kainuun hyvinvointialueen strategian vuosille 2022-2025 seuraavilla puheenjohtajan esittämillä muutosehdotuksilla:

1. Käytetään luottamuksen vahvistaminen -termejä luottamuksen palauttaminen -termien sijasta  

2. Käytetään termejä kannatellaan ja tuetaan ei kanneta -termien sijasta 

 

Minna Partanen oli tämän pykälän käsittelyn aikana poissa klo 10.34 - 11.24, Veijo Moilanen klo 10.24 - 12.57 sekä Eveliina Kinnunen klo 12.15 - 13.22. 

Merkittiin, että Terttu Huttu-Juntunen saapui kokoukseen klo 10.35 ja Eija Tolonen klo 10.38. 

Tämän pykälän käsittelyn jälkeen pidettin tauko klo 12.08  - 13.00.