Perustelut
Hyvinvointialueesta annetun lain 97.1 §:n mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Aluevaltuustossa 16.12.2024 käsiteltävän hallintosäännön 161 §:n mukaan aluehallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava aluehallitukselle tekemistään otto-oikeuskelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista aluehallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, lasketaan määräaika sen allekirjoittamisesta.
Ilmoitus tehdään sähköisesti aluehallituksen puheenjohtajalle ja hyvinvointialuejohtajalle, ellei aluehallitus toisin määrää.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi. Ottamiseen oikeutettu viranomainen voi ottaa käsiteltäväkseen myös asian, josta sille ei ole ilmoitettu.
Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä.
Hyvinvointialueesta annetun lain 97.5 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus tai valvontamenettelyä koskevia asioita,
2. yksilöön kohdistuvia terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3. 54 §:ssä tarkoitetulle hyvinvointialueiden yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset hyvinvointialueet niin sopivat.
Ehdotus
Esittelijä
-
Timo Halonen, vt. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi
Aluehallitus päättää, että ellei aluehallitus yksittäisen päätöksen osalta erikseen toisin päätä, aluehallitus ei käytä otto-oikeuttaan muissa kuin seuraavissa asioissa ja asiaryhmissä:
1. vakituiseen virkasuhteeseen ottaminen
2. yli 12 kuukauden määräaikaiseen virkasuhteeseen ottaminen
3. palvelussuhteen päättäminen
4. johtavien viranhaltijoiden sivutoimilupa- ja ilmoitukset
5. yli 60 000 euron arvoinen hankinta tai kilpailutus (hankintamenettelyn aloittaminen)
6. yli 60.000 euron yhteishankintaan tai hankintarenkaaseen liittymispäätökset
7. kokonaisarvoltaan vähintään 60 000 euron sopimuksen tai sitoumuksen hyväksyminen
8. yli 10 000 euron suuruisen vahingonkorvauksen myöntäminen
9. kehityshankkeet (omarahoitusosuus yli 60.000 euroa)
10. yli 50.000 euron irtaimen omaisuuden myyminen ja vuokraaminen
11. hyvinvointialueen tarvitsemien tilojen vuokralle ottaminen ja hyvinvointialueen tilojen vuokralle antaminen
12. lainan ottaminen
Päätöksistä muissa kuin edellisessä momentissa mainituissa asioissa ei ilmoiteta erikseen aluehallitukselle, vaan ne voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta aluehallituksen käsiteltäväksi.
Otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset annetaan hallintosäännön mukaisesti tiedoksi aluehallituksen puheenjohtajalle ja hyvinvointialuejohtajalle sähköisesti. Aluehallituksen kokoukseen viedään tiedoksi yhteenvetoraportti hallituksen kokousten välillä tehdyistä viranhaltijapäätöksistä, joissa on hallituksen otto-oikeus.
Mikäli asia halutaan ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi, tulee siitä ilmoittaa viipymättä aluehallituksen puheenjohtajan kautta hallinto- ja tukipalveluiden toimialuejohtajalle sekä hyvinvointialueen kirjaamoon.
Päätös
Aluehallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
Tämän pykälän käsittelemisen jälkeen päätettiin ottaa käsiteltäväksi § 298.