Perustelut
Aluevaltuutettu Merja Kyllönen on pyytänyt eroa aluevaltuutetun ja aluehallituksen varsinaisen jäsenen luottamustehtävistä sekä tulevaisuuslautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan luottamustehtävistä 15.10.2024 saapuneella sähköpostilla henkilökohtaisista syistä.
Hyvinvointialuelain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Aluevaltuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Hallintosäännön 10 §:n aluevaltuusto valitsee aluehallituksen. Aluehallituksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla aluevaltuuston valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Hallintosäännön 15 §:n mukaan aluevaltuusto valitsee tulevaisuuslautakunnan jäsenet. Tulevaisuuslautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla aluevaltuuston jäseniä. Muiden varsinaisten jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Hyvinvointialuelain 25.2 §:n mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen vielä valtuutetuksi kutsumattoman varavaltuutetun.
Ehdotus
Esittelijä
-
Timo Halonen, vt. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi
Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että
1. aluevaltuusto myöntää eron aluevaltuutettu Merja Kyllöselle aluevaltuutetun tehtävästä
2. aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu varavaltuutettu Anja Tiaisen jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi aluevaltuuston varsinaiseksi jäseneksi
3. aluevaltuusto myöntää eron Merja Kyllöselle aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä
4. aluevaltuusto valitsee aluehallituksen varsinaisen jäsenen
5. aluevaltuusto myöntää eron Merja Kyllöselle tulevaisuuslautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan tehtävästä
6. aluevaltuusto valitsee tulevaisuuslautakuntaan varsinaisen jäsenen
7. aluevaltuusto valitsee tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajan
8. aluevaltuusto tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Hyväksyi.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.