Aluehallitus, kokous 21.10.2024

§ 254 Vuolijoen Emmakodin tilat ja hoitopaikkamäärämuutokset syksyllä 2024

KHVADno-2024-4782

Valmistelija

  • Metti Järvikallio, palvelualuepäällikkö, metti.jarvikallio@kainuu.fi

Perustelut

Emmakoti on sosiaalihuoltolain mukainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, joka sijaitsee Vuolijoella, osoitteessa Papintie 2, 88270 Kajaani. Yksikössä on 18 paikkaa, joissa tuotetaan lyhytaikaista ja pitkäaikaista asumista.

Emmakodin rakenteiden kuntoa on kartoitettu vuokranantajan toimesta tehdyllä kuntotutkimuksella. Tutkimustuloksissa on todettu alapohjarakenteen laaja kosteusvaurio. Tutkimustulosten ja riskiarvion pohjalta yksikön vanha osa täytyy sulkea marraskuun puoleen väliin mennessä. Kyseisessä osassa on tällä hetkellä 6 pitkäaikaisasukasta; heille tullaan tekemään yksilölliset järjestelyt niin, että hoitopaikka on jatkossakin Emmakodilla. Tilanteesta johtuen on myös konsultoitu aluehallintovirastoa, jonka mukaan asukaskohtaiset suunnitelmat voidaan toteuttaa. 

Jatkossa Vuolijoen Emmakodilla on käytettävissä 12 asukashuonetta (käytetään sekä lyhytaikaiseen että pitkäaikaiseen asumiseen), osaan näistä mahtuu tarvittaessa 2 henkilöä. Muutoksesta johtuen lyhytaikaispaikkojen määrä vähenee olennaisesti, arvion mukaan käyttöön jää muutosvaiheessa 1-3 lyhytaikaispaikkaa. Emmakodin käyttöön jäävän tilan yhteyteen remontoidaan henkilöstön tauko- ja toimistotilat.

Henkilöstömitoitusta tarkastellaan muutoksessa niin, että turvataan lakisääteinen hoitajamitoitus. Lisäksi huomioidaan myös asiakkaiden hoitoisuus ja palvelutarpeet. Esitetään myös käynnistettäväksi yhteistoimintaneuvottelut.

Asia käsitelty yhteistyötoimikunnassa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, vt. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää, että Vuolijoen Emmakodin toisen siiven toiminta lakkaa marraskuun aikana ja tilat tyhjennetään. Vuokranmaksu päättyy marraskuun lopulla viimeistään. Lakkautettavan siiven asukkaat sijoitetaan Emmakodin toiseen siipeen. Jatkossa Vuolijoen Emmakoti toimii 12- paikkaisena hoitokotina.

Kainuun hyvinvointialue työnantajana käynnistää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut.

Päätös

Hyväksyi.

Miikka Kortelainen, Aki Räisänen, Tea Heikkinen ilmoittivat esteellisyytensä asiassa ja poistuivat kokouksesta ennen asiaa koskevaa keskustelua klo 14.09 ja palasivat kokoukseen takaisin tämän asiakohdan käsittelemisen jälkeen klo 14.15.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Esteellisyys

  • Aki Räisänen (yhteisöjäävi)
    Miikka Kortelainen (yhteisöjäävi)
    Tea Heikkinen (yhteisöjäävi)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta (ks. yhteystiedot yllä).