Aluehallitus, kokous 26.8.2024

§ 193 Järjestämissuunnitelman käsitteet

KHVADno-2023-2892

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle:

  1. taajamien palvelujen perustamista kiinteille palvelupisteille liikkuvien palvelujen sijasta,
  2. 2 miljoonan euron negatiivisen lisätalousarvion kohdentamista toimialueille niiden talousarvio-osuuksien suhteessa liitteen mukaisesti,
  3. kiinteistöjen YTA-tasoisen kehittämisen ja suunnittelun käyttöönottoa

 

Päätös

Keskustelun kuluessa Matti Mulari esitti, että järjestämissuunnitelmaan liittyvät käsitteet käsitellään omana pykälänään ja asia siirretään seuraavaan valtuuston kokoukseen. Hallituksen tulee valmistella asia omana erillisenä pykälänä. Valtuustolle annetaan sitten informaatio, mitä mikin käsite tarkoittaa ja käsitteet tulee valtuuston hyväksyä. Hannu Suutari kannatti ehdotusta.

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti aluehallituksen ja Matti Mularin päätösehdotukset.

Tämän asian käsittelemisen aikana kokouksesta poistui Paavo Oikarinen klo 14.45.

Merkittiin tauko klo 15.15-15.30.

Valmistelija

  • Eija Tolonen, järjestämisjohtaja, eija.tolonen@kainuu.fi
  • Terho Pekkala, viestintäjohtaja, terho.pekkala@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun aluevaltuusto hyväksyi 24.4.2023 (§ 22) hyvinvointialueen palveluita koskevan järjestämissuunnitelman vuosille 2023–2025. Käsittelyn yhteydessä aluevaltuusto päätti, että järjestämissuunnitelman käsitteet liitetään suunnitelmaan kansallisen määrittelytyön valmistuttua ja aluevaltuuston hyväksynnän jälkeen.

Vuoden 2023 aikana on tullut tietoon, että hyvinvointialueiden toimintaan liittyviä keskeisiä käsitteitä ei tulla kansallisesti määrittelemään. Kainuun hyvinvointialueen johdossa todettiin, että käsitteet on tarkoituksenmukaista valmistella ja tuoda päätettäväksi järjestämissuunnitelman 3. vaiheen käsittelyn (ns. kehitysohjelmien) yhteydessä. 

Aluehallitus hyväksyi kehitysohjelmat 6.5.2024 (§ 113) ja aluevaltuuston käsittelyssä ne olivat 17.6.2024 (§ 27). Järjestämissuunnitelman käsitteet olivat ko. pykälätekstin liitteenä, mutta eivät varsinaisena päätösehdotuksena. 

Asian käsittelyn yhteydessä aluevaltuusto päätti, että järjestämissuunnitelmaan liittyvät käsitteet käsitellään omana pykälänään ja asia siirretään seuraavaan aluevaltuuston kokoukseen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Halonen, vt. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää osaltaan hyväksyä järjestämissuunnitelman käsitteet ja esittää ne aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyi.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.