Aluevaltuusto, kokous 18.12.2023

§ 78 Sidonnaisuudet 2023

KHVADno-2023-5168

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miia Pussinen, sisäinen tarkastaja, miia.pussinen@kainuu.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnan tehtävänä on valvoa, että luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden velvoitetta ilmoittaa sidonnaisuuksista noudatetaan ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset aluevaltuustolle tiedoksi.

Hyvinvointialuelain 89 §:n mukaisesti luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Luottamushenkilöistä sidonnaisuusilmoitusvelvollisuus koskee aluehallituksen jäseniä ja varajäseniä sekä aluevaltuuston ja lautakunnan puheenjohtajistoa. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös eräitä viranhaltijoita; hyvinvointialuejohtajaa sekä hänen sijaisiaan ja lautakuntien esittelijöinä toimivia viranhaltijoita. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustehtäväänsä. Ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa sidonnaisuusilmoituksen tekemisestä ja hänen tulee myös viipymättä ilmoittaa sidonnaisuuksissa tapahtuneista muutoksista. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Ilmoituksista laaditaan sidonnaisuusrekisteri, joka julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kerran vuodessa tiedoksi aluevaltuustolle.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@eduskunta.fi

Tarkastuslautakunta pyytää ilmoitusvelvollisia toimittamaan sidonnaisuusilmoituksensa sähköpostilla sisäiselle tarkastajalle 3.11. mennessä.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Miia Pussinen, sisäinen tarkastaja, miia.pussinen@kainuu.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 9.10.2023 § 55 pyytää luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset vuodelta 2023. Uudet ilmoitukset tai mahdolliset päivitykset jo annettuihin ilmoituksiin tuli toimittaa 3.11. mennessä sisäiselle tarkastajalle.

Sidonnaisuusrekisteri julkaistaan hyvinvointialuelain 89 §:n mukaisesti yleisessä tietoverkossa.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@eduskunta.fi

Tarkastuslautakunta:

1. merkitsee toimitetut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi
2. valtuuttaa sihteerin täydentämään sidonnaisuusilmoitusraporttia kokouksen jälkeen mahdollisesti saapuvilla sidonnaisuusilmoituksilla
3. esittää, että aluevaltuusto merkitsee sidonnaisuudet 2023 tiedoksi

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Miia Pussinen, sisäinen tarkastaja, miia.pussinen@kainuu.fi

Ehdotus

Tarkastuslautakunta esittää, että aluevaltuusto merkitsee sidonnaisuudet 2023 tiedoksi.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.