Aluehallitus, kokous 15.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Paikallisen sopimuksen irtisanominen

KHVADno-2026-3560

Valmistelija

  • Tiina Veijola, henkilöstöjohtaja, tiina.veijola@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueella on voimassa useita paikallisia sopimuksia, jotka koskevat henkilöstön palvelussuhteen ehtoja eri sopimusaloilla. Sopimukset on tehty eri ajankohtina ja osin erilaisissa toimintaympäristöissä. Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten, sopimusten osittaisen päällekkäisyyden sekä yhtenäisten toimintalinjausten tarpeen vuoksi paikallisten sopimusten kokonaisuus edellyttää tarkastelua ja ajantasaistamista.

Paikallisten sopimusten irtisanomisen tavoitteena on:

  • yhtenäistää käytäntöjä hyvinvointialueella
  • varmistaa toiminnan ja kustannusten hallinta muuttuneessa tilanteessa

Paikalliset sopimukset sisältävät pääsääntöisesti sopimuskohtaisen irtisanomisehdon, jonka mukaan sopimus voidaan irtisanoa määräajassa irtisanomisilmoituksen tiedoksi antamisesta. Irtisanomisaika on sopimuskohtainen.

Esitetään, että liitteessä (Liite 1) luetellut paikalliset sopimukset irtisanotaan niiden sopimusehtojen mukaisesti. Sopimukset ovat voimassa irtisanomisajan loppuun.

Vaikutukset

  • Henkilöstövaikutukset: Sopimusten soveltaminen muuttuu irtisanomisajan päätyttyä
  • Taloudelliset vaikutukset: Mahdollistaa kustannusten hallinnan ja yhtenäisemmän ohjauksen
  • Toiminnalliset vaikutukset: Yhtenäistää käytäntöjä ja selkeyttää sopimusjärjestelmää

Ehdotus

Esittelijä

  • Sami Mäenpää, hyvinvointialuejohtaja, sami.maenpaa@kainuu.fi

Aluehallitus päättää:

  1. irtisanoa liitteessä mainitut paikalliset sopimukset niiden sopimusehtojen mukaisesti ja
  2. toteaa, että sopimukset päättyvät irtisanomisajan kuluttua.

Päätös

Hyväksyi.

Pasi Kilpeläinen saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 15.57.
Antti Kela saapui kokoukseen ennen tämän asian käsittelyä klo 15.56.

Marjo Kangasharju ilmoitti esteellisyyden ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä klo 15.56.
Susanna Kinnula ilmoitti esteellisyyden ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä klo 15.56.

Esteellisyys

  • Susanna Kinnula (yhteisöjäävi)
    Marjo Kangasharju (palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi)

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.


Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen oikaisuvaatimuskirjelmä on toimitettava Kainuun hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Hyvinvointialueen jäsenen, yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Aluehallitus
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: käyntiasiakaspalvelu avoinna ma–ke klo 9.00–15.00, to-pe tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse klo 9–15. Käyntiasiakaspalvelun ollessa suljettuna postin voi jättää H-talon edustalla (sairaalan puoleinen ovi) sijaitsevaan postilaatikkoon.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • se, millaista oikaisua vaaditaan
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta (ks. yhteystiedot yllä).