Perustelut
Aluehallitus vastaa hyvinvointialueen hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä päättää asioista joita ei ole määrätty hallintosäännössä tai delegointipäätöksessä.
Taustaa
Kainuun hyvinvointialue järjestää lastenkotipalvelua Salmijärvellä Kajaanissa sijaitsevissa entisissä B-mielisairaalan tiloissa. Salmilan lastenkodin yhteydessä toimii myös Kainuun turvakoti ja Kainuun hyvinvointialueen sosiaalipäivystys, jonka yhteydessä on ollut lastenkotitoimintana kaksi lasten ja nuorten kriisipaikkaa.
Salmijärven rakennukset ovat tulleet käyttöikänsä päähän, eikä muutoksia tai korjauksia ole mahdollista eikä kustannustehokasta enää toteuttaa. Lastenkodin tiloissa on ollut myös sisäilmahaasteita sekä henkilöstöllä että asiakkailla. Tiloissa käytetään sisäilman puhdistimia ilman laadun parantamiseksi. Sisäilmatutkimuksissa on todettu paikallista mikrobivaurioitumista ulkoseinärakenteissa sekä laajoja vaurioita välipohjarakenteissa. Tämän lisäksi on havaittu puutteita rakenteellisessa tiiveydessä, rakenteiden todettuja vuotopaikkoja on tutkimustulosten perusteella tiivistetty. Tilat eivät ole enää sopivat lastenkotitoiminnan järjestämiseen myöskään toiminnan näkökulmasta. Lastenkotitoimintaa ei voida kehittää eikä omaa palvelutuotantoa voida lisätä nykyisissä tiloissa. Lastenkodissa on yhteensä säännöllisessä käytössä 12 paikkaa.
Sosiaali- ja perhepalvelujen toimialue on teettänyt selvityksen lastensuojelupalveluissa toteutuneista ostopalveluista sekä omasta palvelutuotannosta. Toiminnan ja talouden näkökulmasta hyvinvointialueen omaa lastensuojelun sijaishuollon palvelutuotantoa on järkevää lisätä ja kehittää toimintamalli, jonka avulla voitaisiin ennaltaehkäistä lasten pitkäaikaisia sijoituksia kodin ulkopuolelle sekä vähentää ostopalveluiden käyttöä. Seitsemän lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle ostopalveluna toteutettuun lastensuojelun sijaishuoltopaikkaan maksaa hyvinvointialueelle keskimäärin 1 M€ vuodessa.
Jo toteutuneessa lastenyksikköä koskevassa suunnittelussa on huomioitu edellä mainitut seikat. Lastenkotitoimintaa lisätään omana palvelutuotantona siten, että jatkuvassa käytössä on 19 asiakaspaikkaa. Lisäksi lastenyksikköön on suunniteltu toteutuvan vammaisten lasten lyhytaikaisen huolenpidon yksikön, joka osaltaan tiivistää ja luo mahdollisuuden kehittää laaja-alaisesti lapsiperheille suunnattuja tukimuotoja. Salmijärven kiinteistössä on toteutunut myös sosiaalipäivystys, jonka sijoittuminen hyvinvointialueen organisaatiossa on parhaillaan erillisen työryhmän arvioitavana. Sosiaalipäivystyksen lakisääteiset tehtävät huomioiden tarkoituksenmukaisempi paikka voi löytyä muiden päivystyksellisten palveluiden yhteydestä.
Kainuun hyvinvointialue on tuottanut turvakotipalvelua Oulun turvakodin etäturvakotina Salmijärven kiinteistössä lastenkotitoiminnan yhteydessä. Turvakotipalvelua ei olla suunniteltu siirtyvän suunnittelun kohteena olevaan lastenyksikköön. Turvakotipalvelun järjestämisvastuu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Etäturvakotitoimintaa ei voida toteuttaa muutoin kuin ympärivuorokautisen palvelun yhteydessä. Tilanteesta on käyty alustavaa keskustelua THL:n kanssa. Turvakotitoiminnan jatkamisen edellytyksiä valmistellaan erillisenä asiana.
Lastenyksikköä koskevia suunnitelmia on esitelty vammaisneuvostolle ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Asiakkaita ja läheisiä kuullaan maaliskuussa tapaamisten yhteydessä sekä luodaan mahdollisuus vaikuttaa myös sähköisten kanavien myötä. Palvelun käyttäjille eli lapsille järjestetään yksiköissä työpajoja toiveiden ja mielipiteiden ilmaisemiseen. Ennakkovaikutusten arviointi on laadittu.
Lastenyksikön rakennussuunnitelmat ja kustannukset
Lastenkodin suunnittelu on aloitettu ja sen on määrä valmistua syksyn 2026 aikana. Hankkeen kokonaislaajuus on 1410 brm2, rakennus koostuu neljästä asuinsolusta ja niitä palvelevasta keskimassasta. Hankkeen rakennuspaikka on Kajaanin Heinisuolla, osoitteessa Koukkutie 32. Kohde sisältää kolme kappaletta (paikkamäärät 5+7+7) sijaishuollon yksikköä ja yhden seitsemän paikkaisen tilapäishoidon yksikön.
Lastensyksikön tämän hetkisten suunnitelmien mukaan laskettu alustava kattohintainen kustannusarvio on 4 461 000 euroa, suunnnitelmia pyritään halventamaan niin, että hanke mahtuu investointivaraukseen, lopullinen kustannustieto saadaan urakkakilpailutuksen jälkeen. Kainuun Investointisuunnitelmaan on hyväksytty Lastenyksikön rakentamiseen vuodelle 2025 1 910 000 euroa ja vuodelle 2026 2 090 000 euroa. Rakennusinvestointi ei sisällä irtaimisto- tai käyttäjähankintoja. Alustavasti investointisuunnitelmassa on varattu 400 000 euroa Lastenyksikön irtaimistohenkintoihin vuodelle 2027.
Oheismateriaali:
- Tavoitehinta (ei julkinen, JulkL 24 §)
- Havainnekuvat (ei julkinen, JulkL 24 §)
- Laskentamuistio (ei julkinen, JulkL 24 §)
- AR-002-001-ASEMAPIIRROS (ei julkinen, JulkL 24 §)
- Pohjapiirustusluonnos (ei julkinen, JulkL 24 §)
Liite:
- Vaikutusten ennakkoarviointi EVA lastenyksikkö
Ehdotus
Esittelijä
-
Sami Mäenpää, hyvinvointialuejohtaja, sami.maenpaa@kainuu.fi
Aluehallitus
1. merkitsee tiedoksi Lastenyksikön rakennussuunnitelmat ja kustannusarvion
2. päättää hyväksyä Lastenyksikön rakennushankkeen.
Päätös
Hyväksyi.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.