Tarkastuslautakunta, kokous 11.9.2023

§ 45 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomus 2022

KHVADno-2023-1898

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tarkastuslautakunta on laatinut vuoden 2022 arviointikertomuksen, jonka muodollisen esityksen voimaanpanolain 41 §:n säädösten mukaisesti aluevaltuustolle tekee tarkastuslautakuntien käsittelyn jälkeen hyvinvointialueen tarkastuslautakunta.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@eduskunta.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen 2022 tiedoksi ja esittää, että aluevaltuusto:

  1. merkitsee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen 2022 tiedoksi
  2. pyytää aluehallitusta antamaan viimeistään vuoden 2023 viimeisessä aluevaltuuston kokouksessa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Miia Pussinen, sisäinen tarkastaja, miia.pussinen@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tarkastuslautakunta on laatinut vuoden 2022 arviointikertomuksen, jonka muodollisen esityksen voimaanpanolain 41 §:n säädösten mukaisesti aluevaltuustolle tekee tarkastuslautakuntien käsittelyn jälkeen hyvinvointialueen tarkastuslautakunta.

Kainuun soten tarkastuslautakunta allekirjoittaa päivitetyn arviointikertomuksen 2022 kokouksessaan 8.9.2023. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@eduskunta.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen 2022 tiedoksi ja esittää, että aluevaltuusto:

  1. merkitsee Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen 2022 tiedoksi
  2. pyytää aluehallitusta antamaan viimeistään vuoden 2023 viimeisessä aluevaltuuston kokouksessa lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.