Tarkastuslautakunta, kokous 15.5.2023

§ 31 Arviointikertomus 2022 laadinta

KHVADno-2023-1898

Perustelut

Hyvinvointialuelain (2021/611) 125 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

2) arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta;

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Kainuun hyvinvointialueen vuoden 2022 arviointikertomuksen valmistelu aloitettiin tarkastuslautakunnan kokouksessa 21.4.2023 § 23.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@eduskunta.fi

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2022 arviointikertomuksen laadintaa ja antaa lisäohjeita jatkovalmisteluun.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.