Turvallisuusjaosto, kokous 22.2.2023

§ 13 Ensihoidon palvelutasopäätöksen valmistelutilanne

KHVADno-2023-200

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sami Mäenpää, toimialuejohtaja akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut, sami.maenpaa@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun maakuntaan perustettiin vuonna 2005 ensihoitokeskus koordinoimaan alueen ensihoitoa. Kainuussa kuten muuallakin Suomessa ensihoito oli tuolloin kuntien vastuulla, jotka tekivät sopimuksen tavallisimmin joko yksityisen palveluntuottajan tai pelastuslaitoksen kanssa kunnan ensihoidon järjestämisestä. Kuntakohtainen ensihoidon vetovastuu ja eräänlainen monituottajamalli piti sisällään ongelmia, jotka tulivat ilmi ensihoitokeskuksen perustamisen jälkeen. Kustannustasoa oli vaikea kontrolloida ja ensihoidon tasoon oli vaikea puuttua. Kainuussa tehtiin poliittinen päätös, jossa ensihoito otettiin vuodesta 2009 lähtien osittain sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi ja vuodesta 2013 saakka alue on ollut kokonaan ensihoidon osalta sairaanhoitopiirin omaa toimintaa. Oman toiminnan tavoitteena oli kustannustason nousun hillintä ja ensihoidon laadun parantaminen sekä valmiuden ylläpito Kainuun kunnissa. Monituottajamallista siirryttäessä sairaanhoitopiirille työntekijät otettiin liikkeen luovutus mallin mukaisesti vanhoina työntekijöinä shp:n palvelukseen. Kuntakohtaisista ambulansseista on siirrytty Kainuun yhteiseen ensihoitopalveluun, jossa yksiköitä liikutellaan kulloisenkin tarpeen mukaan kattamaan syntyneitä tyhjiöitä ja pitämään valmiutta yllä koko Kainuussa. Ambulanssien määrä on vuosien saatossa vaihdellut 13-15 välillä. Työaikamuotona on jo vuosia ollut aluehallintoviraston myöntämä poikkeuslupa, jossa tehdään 24h työtä, jota seuraa pääsääntöisesti kolmen päivän vapaa siten, etteivät viikkotunnit keskimäärin ylitä 42h. 

Aluehallintoviraston myöntämä lupa poikkeusluvan alaiseen työaikaan umpeutui 31.12.2022. Uusi lupahakemus oli AVI:n käsittelyssä ja myönteinen päätös poikkeusluvasta saatiin marraskuun 2022 aikana. Luvan ehtona oli käydä paikallinen neuvottelu ensihoitajien viikkotuntimäärästä, joka saa korkeimmillaan olla 42h. Paikallisneuvotteluissa työntekijäjärjestöjen ja työnantajan välillä päädyttiin työnantajan toiveista poiketen 38,25h viikkotuntimäärään, joka on 9,8% vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Vuositasolla poistuu alemmalla viikkotuntimäärällä 14 000h ensihoitajien työpanosta. Nykyinen henkilöstömäärä ei jatkossa riitä pitämään yllä samaa ensihoitoyksiköiden määrää Kainuussa kuin aikaisemmin (13) ja voimassa oleva palvelutasopäätös on tavoittamisviiveiden osalta uhattuna. Lisäämällä vakinaisten ensihoitajien määrää kymmenellä ensihoitajalla voidaan viikkotuntimäärän muutoksesta aiheutunut yksiköiden määrän lasku kompensoida. Laskennallisesti tämä tarkoittaisi n. 700 000-800 000 euron lisäkustannusta. 

Ensihoidon rasitteena on ollut vuonna 2008 liikkeen luovutuksella siirtyneen henkilöstön keskuudessa ollut suuri palkkahajonta. Palkkaharmonisoinnin myötä ensihoitajien palkkataso on kivunnut valtakunnan kärkeen ja Kuntaliiton tilastojen (2021) perusteella Kainuun ensihoito on asukasmäärään suhteutettuna Suomen kalleinta. Tehtävämäärään suhteutettuna ensihoidon kustannukset ovat kuitenkin olleet seurannassa valtakunnan keskitasoa. Ensihoidon nettokustannukset ovat Kainuussa olleet viimeisen kolmen vuoden aikana 8-8,6 M€, joista henkilöstökulujen osuus on n. 80% (150-170 ensihoitajaa). Vuoden 2008 tavoitteet ovat toteutuneet operatiivisen toiminnan osalta, mutta ensihoidon oman toiminnan kustannustaso on noussut huomattavan korkeaksi.

Aluehallitus on käynyt 16.1. ensihoidon nykytilanteesta perusteellisen lähetekeskustelun ja antanut jatkovalmisteluun seuraavia suuntaviivoja:
-    kustannustaso ei saa nousta
-    mitään järjestämisvaihtoehtoa ei voi sulkea valmistelun tässä vaiheessa pois
-    markkinavuoropuhelu yksityisten palveluntuottajien kanssa on aloitettava
-    kuntarajojen ylläpito valmistelussa ei ole suotavaa, koska ensihoitopalvelu huolehtii koko Kainuun ensihoidon valmiudesta ja toiminnasta riippumatta asemapaikan sijainnista

Ensihoidon nykytila on käyty läpi yt-toimikunnassa 18.1. Tavoitteena on kartoittaa vaihtoehtoiset mallit ensihoitopalvelun toteuttamiseksi nopealla aikataululla ja edetä poliittiseen päätöksentekoon ensihoidon palvelutasosta jo helmikuun 2023 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Sami Mäenpää, toimialuejohtaja akuuttihoidon ja pelastuksen palvelut, sami.maenpaa@kainuu.fi

Perustelut

Aluehallitus ohjeisti 16.1.2023 hyvinvointialueen johtajan valmistelemaan taloudellisesti ja toiminnallisesti kestävää vaihtoehtoa Kainuun ensihoitopalvelun toteuttamiseksi. Valmistelussa oli mukana kolme vaihtoehtoa, joista 30.1. aluehallituksen katsauksen jälkeen keskityttiin vaihtoehtoon 2, joka tarkoitti yhdistettyä monituottajamallia yksityisen palveluntuottajan ja oman tuotannon kesken. Vaihtoehto 0 koostui nykyisestä valmiudesta 11:llä ensihoitoyksiköllä kun taas vaihtoehto 1 vähensi yksikkömäärän 10, mutta sisälsi myös ulkoistetun siirtotoiminnan. Vaihtoehtoja 0 ja 1 pidettiin valmiuden kannalta liian haavoittuvina, jonka vuoksi niitä ei pidetty toteuttamiskelpoisina vaihtoehtoina.

Vaihtoehto 2:n monituottajamallissa oli tavoitteena ulkoistaa 3-6 ensihoitoyksikköä. Samalla yksiköiden osaamistasoa oli tarkoituksena laskea hoitotasolta perustasolle ja vähentää yöllistä valmiutta vastaamaan paremmin tehtävämäärän vuorokautista jakaumaa. Keskeisenä muutoksena olisi ulkoistettujen yksiköiden keskittyminen ensihoidon lisäksi laaja-alaisesti terveydenhuollon kotiin vietävien palveluiden tukemiseen.

Aluehallituksen käsittelyssä 13.2.2023 esitys ensihoidon ulkoistuksesta palautettiin valmisteluun ja toiveena oli saada ensihoidon tilanne käsiteltyä yhdessä koko hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman kanssa. Hyvinvointialueen järjestämissuunnitelma on tarkoitus saada poliittiseen käsittelyyn huhti-toukokuussa 2023.

Ensihoidon operatiivinen toiminta on saatu toteutumaan alkuvuoden 2023 aikana edellisvuotta alhaisemmalla yksikkömäärällä ilman merkittäviä poikkeamia. Tehtävämäärät ovat tammikuun aikana olleet keskimääräistä alhaisemmalla tasolla, joka on helpottanut ensihoidon tilannetta. Yksiköiden kuormitusasteet ovat vähäisemmästä yksikkömäärästä johtuen nousseet alkuvuoden aikana. Aluehallintoviraston poikkeusluvan ehtona oleva keskimääräinen alle 50%:n kuormitusaste on ylittynyt yksittäisillä yksiköillä. Aiheesta on sovittu seurantapalaveri 2.3.2023.

Ensihoitokeskus valmistelee edelleen hyvinvointialueen johtajan ohjeen mukaisesti taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattavaa ensihoidon toteuttamismallia poliittista päätöksentekoa varten.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi.
_______
Asiantuntijana kuultiin akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtaja Sami Mäenpäätä.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.