Perustelut
Kehitysvammapoliklinikan ja -osaston toiminta on perustunut lakiin kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977 23.6.1977/519). Lain perustella on järjestetty mm. kehitysvammaisten henkilöiden kuntoutustutkimukset, tarvittava ohjaus, toiminnallinen valmennus ja neuvonta. Näihin ovat sisältyneet esimerkiksi lääketieteelliset, psykologiset ja sosiaaliset selvitykset, kommunikaatio-ohjaus, autismikuntoutusohjaus ja apuvälinearviot sekä tarvittaessa laitoshoito.
Vammaislainsäädäntö on uudistunut 1.1.2025 (14.4.2023/675). Laki kehitysvammaisten erityishuollosta (jäljempänä erityishuoltolaki) jää voimaan, mutta palvelut järjestetään muiden lakien perusteella. Erityishuoltolain perusteella tehdään jatkossa vain päätökset erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta, rajoitustoimenpiteiden käyttämisestä sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Tämän vuoksi jatkossa kehitysvammapoliklinikan toiminta tulee järjestää terveydenhuoltolain alaisena, josta löytyvät perusteet poliklinikan toiminnalle. Kehitysvammapoliklinikalla järjestetään edelleen kuntoutusarvioita, ohjausta, neuvontaa ja valmennusta. Lisäksi lakimuutosten myötä kehitysvammapoliklinikalla tuotetaan ”vaativan moniammatillisen tuen” palvelua (uusi vammaispalvelulaki 16§). Kehitysvammapoliklinikalla on vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä, jossa on tarvittava lääketieteen, psykologian, sosiaalityön, vuorovaikutuksen ja muu asiantuntemus vaativan moniammatillisen tuen toteuttamista varten.
Myös kehitysvammaosaston toiminta esitetään siirrettäväksi terveydenhuollon toiminnaksi ja kehitysvammaosaston nimi esitetään samalla muutettavaksi kehitysvammapsykiatriseksi osastoksi. Kehitysvammapsykiatrisella osastolla toteutetaan pääosin vammaispalvelulain 16 §:ssä tarkoitettua vaativaa moniammatillista tukea. Vaativaa moniammatillista tukea toteutetaan vammaispalvelulain mukaan ”vaativan moniammatillisen tuen yksikössä osana sosiaalihuoltolain 21 c §:ssä tarkoitettua ympärivuorokautista palveluasumista tai 22 §:ssä tarkoitettuja laitospalveluja taikka terveydenhuoltolain 67 §:n 1 momentissa tarkoitettua kehitysvammapsykiatrian osastolla annettavaa erikoissairaanhoitoa” Kehitysvammapsykiatrinen osasto on siis vaativan moniammatillisen tuen yksikkö osana terveydenhuoltolain 67 §:n 1 momentissa tarkoitettua erikoissairaanhoitoa.
Kehitysvammapoliklinikan ja kehitysvammapsykiatrisen osaston toimiminen terveydenhuollon alla mahdollistaa yhteisten tietojärjestelmien ja rekisterien kautta sujuvamman yhteistyön ja tietojen siirtymisen eri terveyden- ja sairaanhoidon yksiköiden välillä (esim. päivystys ja psykiatria). Tämä parantaa huomattavasti potilas/asiakasturvallisuutta sekä helpottaa ja nopeuttaa työntekijöiden yhteistyötä.
Vanhan erityishuoltolain perusteella annetut palvelut olivat asiakkaille maksuttomia. Lakimuutoksissa on kolmen vuoden siirtymäaika siten, että asiakkaiden palvelut järjestetään edelleen maksuttomina niille asiakkaille, joilla vanhat erityishuolto-ohjelmat ovat voimassa. Tämän vuoksi esitämme, että myös uusien asiakkaiden palvelut ovat maksuttomia siirtymäkauden ajan, etteivät he joudu eriarvoiseen asemaan. Muutoinkin asiakasmaksuja tulee arvioida kolmen vuoden siirtymäajan kuluttua uudelleen, tuleeko jatkossakin kehitysvammapoliklinikan palvelujen olla maksuttomia, koska kyseessä on erityisen haavoittuva asiakasryhmä. Laitoshoidon asiakasmaksuissa ei tapahdu muutoksia. Myöskään kuntalaskutuksessa ei tapahdu muutoksia eli muutos ei aiheuta kustannusvaikutuksia.
Lakimuutoksia ja niiden vaikutusta palveluihin on arvioitu ja suunniteltu yhdessä vammaispalveluiden ja kehitysvammapoliklinikan sekä -osaston kanssa siten, että varmistetaan mahdollisuus toteuttaa vaativan moniammatillisen tuen palvelu. Neuvottelua on myös käyty psykiatrian palveluiden kanssa, että kehitysvammapsykiatrian osaston luonne ja tarkoitus sekä mahdolliset konsultaatiokäytännöt ovat selkeät. Kehitysvammapsykiatrisella osastolla ei toteuteta mielenterveyslain mukaisia tahdosta riippumattoman hoidon jaksoja. Kehitysvammapsykiatrisella osastolla voidaan toteuttaa erityishuoltolain mukaisia tahdosta riippumattomia erityishuollon hoitojaksoja. Muutosesitystä on käyty läpi 15.5.2025 Kainuun vammaisneuvoston kokouksessa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Timo Halonen, vs. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi
Aluehallitus päättää:
1. Kehitysvammapoliklinikka ja kehitysvammaosasto muutetaan sosiaalihuoltolain alta terveydenhuoltolain erikoissairaanhoidon alaiseksi toiminnaksi ja samalla kehitysvammaosaston nimitys muuttuu kehitysvammapsykiatriseksi osastoksi 1.9.2025 alkaen.
2. Lakimuutosten siirtymäkauden ajan eli 31.12.2027 asti kehitysvammapoliklinikan palvelut ovat maksuttomia kaikille asiakkaille tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. 1.1.2028 alkaen maksuttomuus arvioidaan myöhemmin uudelleen.
Päätös
Hyväksyi.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.