Kokouskäsittely
Seija Seppänen esitteli turvakotipalvelujen järjestämisen tilannetta vuosille 2027–2028. Todettiin, että nykyinen toiminta Salmijärven kiinteistöissä päättyy kiinteistöjen käytön muutosten vuoksi ja turvakotitoiminnalle on valmisteltu uusi toimintamalli. Aluehallitus on hyväksynyt suunnitelman turvakotipalvelujen jatkamisesta sekä uusien tilaratkaisujen selvittämisestä.
Keskustelussa todettiin, että palvelu säilyy Kainuussa ja toiminta siirtyy Kajaaniin. Samalla turvakotipaikkojen määrä kasvaa kahdesta viiteen, mikä vastaa paremmin palveluntarpeeseen. Neuvosto piti tärkeänä, että turvakotipalvelut säilyvät maakunnassa ja että palveluiden saatavuus turvataan myös jatkossa. Keskustelussa korostettiin turvakotipalvelujen merkitystä ja niiden säilymistä Kainuussa. Palvelujen todettiin olevan tärkeitä erilaisissa kriisi- ja väkivaltatilanteissa sekä asiakkaiden turvallisuuden näkökulmasta.