Aluevaltuusto, kokous 30.11.2023

§ 61 Pelastustoimen palvelutasopäätös

KHVADno-2023-663

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Perustelut

Palvelutasopäätöksen tulee perustua lakiin pelastustoimen järjestämisestä (613/2021) ja sisäministeriön asetukseen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä (1225/2022). Lain pelastustoimen järjestämisestä (613/2021) 6 §:n mukaan palvelutasopäätöstä tehtäessä on otettava huomioon kansallisesti merkittävät riskit, selvitettävä alueella esiintyvät uhkat ja arvioitava niistä aiheutuvat riskit sekä määriteltävä toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden taso.

Palvelutasopäätöstä tehtäessä on otettava huomioon 8 §:ssä tarkoitetut valtioneuvoston vahvistamat valtakunnalliset strategiset tavoitteet. Päätökseen tulee myös sisältyä suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Päätöksen tulee olla voimassa määräajan. Hyvinvointialueen on tehtävä uusi palvelutasopäätös, jos uhkat, riskit tai 8 §:ssä tarkoitetut valtioneuvoston vahvistamat strategiset tavoitteet muuttuvat oleellisesti. Hyvinvointialueen on pyydettävä palvelutasopäätöksestä ennen sen hyväksymistä aluehallintoviraston lausunto. Aluevaltuuston hyväksymä palvelutasopäätös on toimitettava aluehallintovirastolle. Sisäministeriön asetuksella (1225/2022) annetaan tarkempia säännöksiä palvelutasopäätöksen sisällön perusteista, rakenteesta ja seurannasta sekä aluehallintoviraston suorittamasta arvioinnista.

Kainuun pelastuslaitos on vastannut asiaan liittyen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tietopyyntöön.

Ehdotus

Esittelijä

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi.
_______

Valmistelija

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Perustelut

Aluehallintovirastot ovat lähettäneet pelastuslaitoksille ohjeen palvelutasopäätöksen rakenteesta ja palvelutasopäätöksen arvioinnista.

Pelastuslaitoksen tulee pyytää aluehallintoviraston lausunto ennen sen hyväksymistä.

Ehdotus

Esittelijä

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Perustelut

Pelastustoimen järjestämislaissa (613/2021) aluehallintoviraston tehtäväksi on säädetty laatia vuosittain pelastustoimen järjestämistä koskeva asiantuntija-arvio valtakunnallisesti ja hyvinvointialueittain. Arvioissa tarkastellaan ja arvioidaan pelastustoimen palvelutasoa tehtäväkohtaisesti, pelastustoimen palvelujen tarvetta, saatavuuden sekä laadun toteutunutta ja arvioitua tulevaa kehitystä, investointien tarvetta ja vaikutuksia.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista Kainuun hyvinvointialueella 2022. 

Ehdotus

Esittelijä

Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, anssi.parviainen@kaipe.fi

Merkitään tiedoksi. 

Päätös

Hyväksyi. 

_______________

Tämän pykälän aikana akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtaja Sami Mäenpää esitteli ensihoidon tilannekatsauksen. 

Valmistelija

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Perustelut

Sisäministeriö on antanut 21.12.2022 asetuksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä 1225/2022. Asetuksessa säädetään pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällön perusteista, rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta palvelutason arvioinnista. Palvelutasopäätöksen tulee perustua ajantasaiseen riskianalyysiin.

Asetus edellyttää lisäksi, että palvelutasopäätöksestä käy ilmi miten siinä on huomioitu pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukainen aluehallintoviraston lausunto ja vuosittainen asiantuntija-arvio, ministeriöiden suositukset, hyvinvointialueen vuosittainen selvitys pelastustoimen palvelujen toteutumisesta ja talouden tilasta, sekä aluehallintoviraston antamat puutteiden ja epäkohtien korjaamista koskevat määräykset.

Pelastustoimen palvelutasopäätöstä koskevan asetuksen 6 § edellyttää, että palvelutasopäätöksen perustana olevan riskianalyysin tulee sisältää sellaiset toimintaympäristön arvioinnin ja pelastustoimen onnettomuuskehityksen seurannan perusteella tunnistetut keskeiset uhat ja riskit sekä niiden muutokset, joihin pelastustoimen tulee varautua. Lisäksi poikkeusolojen uhkien arvioinnissa on otettava huomioon valmiuslaissa (1552/2011) määritellyt poikkeusolot.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 12 §:n 4 mukaan turvallisuusjaosto valmistelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksen yhdessä pelastustoimen palvelualueen kanssa. Turvallisuusjaosto valmistelee edelleen esityksen aluehallituksen käsiteltäväksi. Turvallisuusjaosto käynnistää palvelutasopäätösten valmistelun yleiskatsauksella aiheesta, jonka antaa pelastuslaitoksen toimintaa johtava pelastusjohtaja (Hallintosäännön 28 §).

Ehdotus

Esittelijä

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi. 

Valmistelija

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Perustelut

Sisäministeriö on antanut 21.12.2022 asetuksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä 1225/2022. Asetuksessa säädetään pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällön perusteista,​ rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta palvelutason arvioinnista. Palvelutasopäätöksen tulee perustua ajantasaiseen riskianalyysiin.

Asetus edellyttää lisäksi,​ että palvelutasopäätöksestä käy ilmi miten siinä on huomioitu pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukainen aluehallintoviraston lausunto ja vuosittainen asiantuntija-​arvio,​ ministeriöiden suositukset,​ hyvinvointialueen vuosittainen selvitys pelastustoimen palvelujen toteutumisesta ja talouden tilasta,​ sekä aluehallintoviraston antamat puutteiden ja epäkohtien korjaamista koskevat määräykset.

Pelastustoimen palvelutasopäätöstä koskevan asetuksen 6 § edellyttää,​ että palvelutasopäätöksen perustana olevan riskianalyysin tulee sisältää sellaiset toimintaympäristön arvioinnin ja pelastustoimen onnettomuuskehityksen seurannan perusteella tunnistetut keskeiset uhat ja riskit sekä niiden muutokset,​ joihin pelastustoimen tulee varautua. Lisäksi poikkeusolojen uhkien arvioinnissa on otettava huomioon valmiuslaissa (1552/2011) määritellyt poikkeusolot.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 12 §:n 4 mukaan turvallisuusjaosto valmistelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä yhdessä pelastustoimen palvelualueen kanssa. Kainuun hyvinvointialueen Turvallisuusjaosto arvioi Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisen arvioinnin perusteella tehtyjä muutoksia palvelutasopäätösluonnokseen.​ Asian esittelee pelastusjohtaja (Hallintosääntö 28 §).

Turvallisuusjaosto valmistelee pelastustoimen palvelutasopäätöksestä esityksen aluehallituksen käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Turvallisuusjaosto käsittelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä ja se siirretään aluehallituksen käsittelyyn. 

Päätös

Pelastusjohtajan muutettu päätösehdotus:

Turvallisuusjaosto käsittelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä ja esittää, että aluehallitus: 

1. käsittelee pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2024-2027, ja

2. siirtää sen edelleen aluevaltuuston hyväksyttäväksi

Viranhaltijoiden on mahdollista tehdä teknisluontoisia korjauksia liitteisiin.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Turvallisuusjaosto:

Hyväksyi. 

Valmistelija

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Perustelut

Sisäministeriö on antanut 21.12.2022 asetuksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä 1225/2022. Asetuksessa säädetään pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällön perusteista,​ rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta palvelutason arvioinnista. Palvelutasopäätöksen tulee perustua ajantasaiseen riskianalyysiin.

Asetus edellyttää lisäksi,​ että palvelutasopäätöksestä käy ilmi miten siinä on huomioitu pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukainen aluehallintoviraston lausunto ja vuosittainen asiantuntija-​arvio,​ ministeriöiden suositukset,​ hyvinvointialueen vuosittainen selvitys pelastustoimen palvelujen toteutumisesta ja talouden tilasta,​ sekä aluehallintoviraston antamat puutteiden ja epäkohtien korjaamista koskevat määräykset.

Pelastustoimen palvelutasopäätöstä koskevan asetuksen 6 § edellyttää,​ että palvelutasopäätöksen perustana olevan riskianalyysin tulee sisältää sellaiset toimintaympäristön arvioinnin ja pelastustoimen onnettomuuskehityksen seurannan perusteella tunnistetut keskeiset uhat ja riskit sekä niiden muutokset,​ joihin pelastustoimen tulee varautua. Lisäksi poikkeusolojen uhkien arvioinnissa on otettava huomioon valmiuslaissa (1552/2011) määritellyt poikkeusolot.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 12 §:n 4 mukaan turvallisuusjaosto valmistelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä yhdessä pelastustoimen palvelualueen kanssa. Kainuun hyvinvointialueen turvallisuusjaosto arvioi Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisen arvioinnin perusteella tehtyjä muutoksia palvelutasopäätösluonnokseen.​ Asian esittelee pelastusjohtaja (Hallintosääntö 28 §).

Turvallisuusjaosto valmistelee pelastustoimen palvelutasopäätöksestä esityksen aluehallituksen käsiteltäväksi kokouksessaan 26.10.2023 § 37.

Ehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, vs. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa turvallisuusjaoston 26.10.2023 kokouksessa antaman esityksen pohjalta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Vs. hyvinvointialuejohtajan päätösehdotus:

Aluehallitus esittää, että valtuusto hyväksyy palvelutasopäätöksen turvallisuusjaoston esityksen mukaisesti.

Aluehallitus edellyttää että palvelutasopäätös tarkistetaan keväällä 2024 toukokuun loppuun mennessä siten, että palvelutasopäätöksessä esitetään keinot millä riskiarvionnin mukaiset riskikohteet saavutetaan tavoiteajassa.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Aluehallitus:

Hyväksyi.

Valmistelija

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto hyväksyy pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2024-2027.

Päätös

Aluevaltuuston puheenjohtajan päätösehdotus:

Asia palautetaan aluehallitukselle valmisteltavaksi.

Aluevaltuusto:

Aluevaltuusto hyväksyi puheenjohtajan päätösesityksen yksimielisesti.

Merkittiin tekninen tauko klo 11.21-11.30.

Valmistelija

Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Perustelut

Sisäministeriö on antanut 21.12.2022 asetuksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä 1225/2022. Asetuksessa säädetään pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällön perusteista,​ rakenteesta sekä aluehallintoviraston suorittamasta palvelutason arvioinnista. Palvelutasopäätöksen tulee perustua ajantasaiseen riskianalyysiin.

Asetus edellyttää lisäksi,​ että palvelutasopäätöksestä käy ilmi miten siinä on huomioitu pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukainen aluehallintoviraston lausunto ja vuosittainen asiantuntija-​arvio,​ ministeriöiden suositukset,​ hyvinvointialueen vuosittainen selvitys pelastustoimen palvelujen toteutumisesta ja talouden tilasta,​ sekä aluehallintoviraston antamat puutteiden ja epäkohtien korjaamista koskevat määräykset.

Pelastustoimen palvelutasopäätöstä koskevan asetuksen 6 § edellyttää,​ että palvelutasopäätöksen perustana olevan riskianalyysin tulee sisältää sellaiset toimintaympäristön arvioinnin ja pelastustoimen onnettomuuskehityksen seurannan perusteella tunnistetut keskeiset uhat ja riskit sekä niiden muutokset,​ joihin pelastustoimen tulee varautua. Lisäksi poikkeusolojen uhkien arvioinnissa on otettava huomioon valmiuslaissa (1552/2011) määritellyt poikkeusolot.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 12 §:n 4 mukaan turvallisuusjaosto valmistelee esityksen pelastustoimen palvelutasopäätöksestä yhdessä pelastustoimen palvelualueen kanssa. Kainuun hyvinvointialueen turvallisuusjaosto arvioi Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisen arvioinnin perusteella tehtyjä muutoksia palvelutasopäätösluonnokseen.​ Asian esittelee pelastusjohtaja (Hallintosääntö 28 §).

Ehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, vs. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle palvelutasopäätöksen 2024-2027 hyväksymistä turvallisuusjaoston esityksen mukaisesti.

Lisäksi aluehallitus edellyttää, että palvelutasopäätös tarkistetaan keväällä 2024 toukokuun loppuun mennessä siten, että palvelutasopäätöksessä esitetään keinot millä riskiarvionnin mukaiset riskikohteet saavutetaan tavoiteajassa.

Viranhaltijoiden on mahdollista tehdä teknisluontoisia korjauksia liitteisiin.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyi.

Merkittiin tauko klo 11:31-12:19.

Valmistelija

  • Juha Saario, pelastusjohtaja, juha.saario@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää, että aluevaltuusto hyväksyy pelastustoimen palvelutasopäätöksen 2024-2027.

Palvelutasopäätös tarkistetaan keväällä 2024 toukokuun loppuun mennessä siten, että palvelutasopäätöksessä esitetään keinot millä riskiarvionnin mukaiset riskikohteet saavutetaan tavoiteajassa.

Viranhaltijoiden on mahdollista tehdä teknisluontoisia korjauksia liitteisiin.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Keskustelun kuluessa Marja-Leena Korhonen esitti, että sivulle yhdeksän kappaleeseen "Pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisy" tehdään seuraavan sisältöinen muutos: "Kainuulaisten valmiuksia omatoimiseen varautumiseen onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja onnettomuuksien seurannaisvaikutusten vähentämiseksi edistetään tehokkaalla turvallisuusviestinnällä, valvonnalla ja koulutuksella."

Koska ehdotusta ei kannatettu, puheenjohtaja totesi ehdotuksen rauenneen.

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti aluehallituksen päätösehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Hyvinvointialueen jäsenen ja yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Aluevalitus tehdään hallinto-oikeudelle.

Postiosoite:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
PL 189
90101 Oulu

Käyntiosoite:
Torikatu 34–40, 90100 Oulu       

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42841
Puhelinnumero: 029 56 42800

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Kirjaamo
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00