Aluevaltuusto, kokous 16.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Kainuun hyvinvointialueen investointisuunnitelma 2026-2029

KHVADno-2023-276

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eija Immonen, talousjohtaja, eija.h.immonen@kainuu.fi

Perustelut

Investointisuunnitelmaa ja sen hyväksymismenettelyä koskevan sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että hyvinvointialue suunnittelee investoinnit taloudellisesti kestävästi siten, että niihin käytettävissä oleva rahoitus riittää. Lisäksi tarkoituksena on, että hyvinvointialueiden laajoja investointeja koskevat hankkeet suunnitellaan valtakunnallisten strategisten tavoitteiden mukaisesti ja kustannusvaikuttavasti huomioiden muiden hyvinvointialueiden vastaavat suunnitelmat sekä väestön palvelutarpeet.

Hyvinvointialueesta annetun lain 16 §:n mukaan hyvinvointialueen on vuosittain laadittava investointisuunnitelma seuraavaa tilikautta seuraavien neljän tilikauden aikana aloitettavista hyvinvointialuekonsernin investoinneista ja niiden rahoituksesta. Investointisuunnitelma koostuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen osasuunnitelmista.

Investointisuunnitelman tulee sisältää tiedot investoinneista ja investointia vastaavista sopimuksista. Lisäksi sen tulee sisältää tiedot hyvinvointialueen toimitilojen ja kiinteistöjen sekä muiden pitkävaikutteisten hyödykkeiden suunnitelluista luovutuksista. Investointiesitykset on eritelty ministeriön ohjeiden mukaisesti rakennuksiin, laite- ja kalustohankintoihin, ICT ja muihin aineettomiin hyödykkeisiin sekä muihin investointeihin. Investointisuunnitelma ei saa olla ristiriidassa hyvinvointialueen lainanottovaltuuden kanssa.

Vuosien 2026–2029 investointisuunnitelma tulee toimittaa sisäministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön sekä valtiovarainministeriöön vuoden 2024 loppuun mennessä. Keväällä 2025 valtioneuvosto päättää hyvinvointialueen lainanottovaltuuden, jolloin hyvinvointialue voi täydentää toimittamaansa investointisuunnitelmaa. Vuosien 2026–2029 investointisuunnitelmista sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö tekevät päätökset toukokuussa 2025.

Kainuun hyvinvointialueen omaan taseeseen tehtävien investointien kokonaismäärä on 41,8 milj. euroa v. 2026–2029 ja siitä vuodelle 2026 kohdistuu 14,0 milj. euroa. 

Investointeja vastaavien sopimusten määrä v. 2026–2029 on 23,6 milj. euroa, josta vuodelle 2026 kohdistuu 21,0 milj. euroa.

Investointeja vastaavat sopimukset sisältävät hyvinvointialueen palvelutuotannossa käytettävien rakennusten vuokrasopimuksia. Näiden osalta kustannukset tulevat rakennusten vuokrina ja kohdistuvat käyttötalouteen ja heikentävät vuosikatetta.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen investointisuunnitelmassa vuosina 2026–2029 omaan taseeseen tehtävien investointien kokonaismäärä on 40,3 milj. euroa, josta vuodelle 2026 kohdistuu 13,6 milj. euron suuruiset investointimenot. Investointeja vastaavien sopimusten määrä vuosina 2026-2029 on 13,5 milj. euroa, josta vuodelle 2026 kohdistuu 13,5 milj. euroa. 

Pelastuslaitoksen investointisuunnitelmassa v. 2026-2026 omaan taseeseen tehtävien investointien kokonaismäärä on 1,5 milj. euroa, josta vuodelle 2026 kohdistuu 0,4 milj. euroa. Investointeja vastaavien sopimusten määrä v. 2026-2029 on 10,1 milj.euroa, josta vuodelle 2026 kohdistuu 7,5 milj. euroa.

 

Liite: Investointisuunnitelma 2026-2029

Ehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, vt. hyvinvointialuejohtaja, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että

1. aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Kainuun hyvinvointialueen investointisuunnitelman vuosille 2026-2029

2. aluevaltuusto lähettää investointisuunnitelmaa koskevan esityksen valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön käsiteltäväksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Hyväksyi.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

  • Eija Immonen, talousjohtaja, eija.h.immonen@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää, että

1. aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Kainuun hyvinvointialueen investointisuunnitelman vuosille 2026-2029

2. aluevaltuusto lähettää investointisuunnitelmaa koskevan esityksen valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön käsiteltäväksi.

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

Tämän pykälän käsittelemisen aikana kokouksesta poistuivat Paavo Oikarinen klo 15.06 ja Markku Nyman klo 15.23.

Tämän pykälän käsittelemisen jälkeen merkittiin tauko klo 15.10-15.30.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)

  • hyvinvointialueen jäsen

  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen.

Valitusaika

Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Päätöksen sähköinen tiedoksianto edellyttää asianosaisen suostumusta.

Hyvinvointialueen jäsenen ja yhteistoimintaan osallisen hyvinvointialueen ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Aluevalitus tehdään hallinto-oikeudelle.

Postiosoite:
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
PL 189
90101 Oulu

Käyntiosoite:
Torikatu 34–40, 90100 Oulu       

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42841
Puhelinnumero: 029 56 42800

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kainuun hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:
Kainuun hyvinvointialue/Kirjaamo
PL 400
87070 Kainuu

Käyntiosoite: Sotkamontie 13, H-talo, hallinto, 87300 Kajaani

Sähköpostiosoite: kirjaamo.hyvinvointialue@kainuu.fi
Faksinumero: 08 718 0050
Puhelinnumero: 08 615 61 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: arkisin ma–pe klo 9.00–15.00