Valmistelija
Miia Pussinen, sisäinen tarkastaja, miia.pussinen@kainuu.fi
Perustelut
Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnan tehtävänä on valvoa, että luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden velvoitetta ilmoittaa sidonnaisuuksista noudatetaan ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset aluevaltuustolle tiedoksi.
Sidonnaisuusilmoituksia koskevan sääntelyn tarkoituksena on hyvinvointialueen päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen. Hyvän hallinnon noudattamista ja päätöksenteon pohjautumista yhteiseen etuun on mahdollista tarkkailla sidosten ollessa julkisia.
Luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Ilmoitusvelvollisuus koskee:
- aluehallituksen ja sen jaostojen jäseniä ja varajäseniä
- aluevaltuuston puheenjohtajistoa
- lautakuntien puheenjohtajistoa
- aluehallituksen ja sen jaostojen esittelijöitä
- lautakuntien esittelijöitä
Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa sidonnaisuusilmoituksen tekemisestä ja hänen tulee myös viipymättä ilmoittaa sidonnaisuuksissa tapahtuneista muutoksista. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Sidonnaisuusilmoituksissa käytetään liitteenä olevaa Kuntaliiton ohjetta Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa, joka soveltuu käytettäväksi myös hyvinvointialueella.
Sidonnaisuusrekisteri julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Sidonnaisuusilmoitukset saatetaan kerran vuodessa tiedoksi aluevaltuustolle.
Ehdotus
Esittelijä
Tuomas Kettunen, pj., tuomas.kettunen@kainuu.fi
Tarkastuslautakunta pyytää ilmoitusvelvollisia toimittamaan uudet ilmoitukset tai päivittämään sidonnaisuusilmoituksensa vuodelta 2024 sähköpostilla sisäiselle tarkastajalle 15.11.2024 mennessä.