Tulevaisuuslautakunta, kokous 8.6.2023

§ 5 Kainuun hyvinvointialueen henkilöstöstrategia

KHVADno-2023-2516

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Soili Vesterinen, henkilöstöjohtaja, soili.vesterinen@kainuu.fi

Perustelut

Kainuun hyvinvointialueen strategiassa yhtenä visiona on olla veto- ja pitovoimainen työnantaja, jonka toimintaa ohjaavat inhimilliset arvot. Osana hyvinvointialueen strategiaa henkilöstöstrategia vahvistaa, selkeyttää ja yhtenäistää hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikkaa ja henkilöstöjohtamista. Muodostettava henkilöstöstrategia perustuu Kainuun hyvinvointialueen strategiaan sekä sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön huomioimiseen ilmentäen tavoitteita ja periaatteita, joita henkilöstöjohtamisen kautta edistetään osana Kainuun hyvinvointialueen vision ja arvojen toteutumista. Kainuun hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikan keskeisin tavoite on osaavan ja hyvinvoivan sekä riittävän henkilöstön saanti ja pysyminen Kainuun hyvinvointialueella veto- ja pitovoimatekijöitä edistämällä. 

Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan (10 §) aluehallitus vastaa henkilöstöpolitiikan ja kannustava palkkausjärjestelmän yleisperiaatteista, kun taas tulevaisuuslautakunta (11 §) seuraa ja ennakoi toimintaympäristön muutoksia, joilla on vaikutusta hyvinvointialueen strategisiin tavoitteisiin; esim. yleistä yhteiskunnallista kehitystä, väestökehitystä, työvoiman saatavuutta ja ennusteita. Henkilöstöstrategiasta päättää aluehallitus, tulevaisuuslautakunnan ohjatessa valmistelua. Tavoiteaikatauluna on, että aluehallitus hyväksyy henkilöstöstrategian 31.10.2023 mennessä. Valmistuttuaan henkilöstöstrategia sisältää henkilöstöstrategiset valinnat, tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit menossa olevalle valtuustokaudelle. 

Valmistelussa on huomioitava laajasti seuraavien tahojen osallisuus valmisteluun: tulevaisuuslautakunta, hyvinvointialueen henkilöstö, ammattijärjestöjen edustajat, HR-toimijat ja sidosryhmät. Valmistelun on suunniteltu etenevän seuraavasti.

Tulevaisuuslautakunta antaa evästykset valmistelulle ja linjaa henkilöstöstrategiset valinnat kokouksessaan touko- kesäkuussa 2023. Henkilöstöstrategiaprosessi viedään myös yt-toimikunnan käsittelyyn. Henkilöstöstrategisten valintojen pohjalta järjestetään kysely henkilöstölle touko-kesäkuussa. Strategiaa työstetään eteenpäin työryhmissä (Hr- ja henkilöstötyöryhmät). Henkilöstöstrategialuonnosta käsitellään tulevaisuustyöryhmän kokouksessa elokuussa ja luonnos esitellään henkilöstölle henkilöstöinfossa elokuussa. Luonnos esitellään esihenkilöille HR-infossa elokuussa, jonka luonnos lähetetään työyksikköjen esihenkilöille työyksikkö- käsittelyä varten. Työyksiköt voivat antaa lausuntonsa luonnoksesta verkkosivun kautta 15.9.2023 mennessä. Lausuntokierroksen jälkeen palautteista tehdään yhteenvedot, joiden perusteella esille tulleet tarvittavat muutokset tehdään henkilöstöstrategiaan. Tulevaisuuslautakunta käsittelee henkilöstöstrategiaa kokouksessaan syyskuussa 2023, minkä jälkeen henkilöstöstrategia viedään yt-toimikuntaan ja sen jälkeen aluehallitukseen päätettäväksi. Käsittelypäivämäärät eri toimielimissä tarkentuvat kokousaikataulujen valmistuessa.

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Lindberg, hyvinvointialuejohtaja, jukka.lindberg@kainuu.fi

Aluehallitus käy evästyskeskustelun strategiaprosessista ja päättää käynnistää henkilöstöstrategian valmisteluprosessin esityksen mukaisesti.
 

Päätös

Hyväksyi. 

Valmistelija

  • Soili Vesterinen, henkilöstöjohtaja, soili.vesterinen@kainuu.fi

Perustelut

Aluehallitus päätti kokouksessaan 8.5.2023 käynnistää henkilöstöstrategian valmisteluprosessin. Osana hyvinvointialueen strategiaa henkilöstöstrategia vahvistaa, selkeyttää ja yhtenäistää hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikkaa ja henkilöstöjohtamista. Laadittava henkilöstöstrategia perustuu Kainuun hyvinvointialueen strategiaan sekä sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön huomioimiseen ilmentäen tavoitteita ja periaatteita, joita henkilöstöjohtamisen kautta edistetään osana Kainuun hyvinvointialueen vision ja arvojen toteutumista. Kainuun hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikan keskeisin tavoite on osaavan ja hyvinvoivan sekä riittävän henkilöstön saanti ja pysyminen Kainuun hyvinvointialueella veto- ja pitovoimatekijöitä edistämällä. 

Henkilöstöstrategiasta päättää aluehallitus, tulevaisuuslautakunnan ohjatessa valmistelua.Tulevaisuuslautakunta antaa evästykset valmistelulle. Tältä pohjalta valmistelua jatketaan mm. henkilöstökyselyn ja työpajojen muodossa. Tarkemmin prosessin vaiheet ja aikataulutus esitellään kokouksessa. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marita Pikkarainen, kehittämisjohtaja, marita.pikkarainen@kainuu.fi

Tulevaisuuslautakunta: 

  1. päättää merkitä tiedoksi henkilöstöjohtajan henkilöstöstrategian valmisteluun liittyvän esittelyn,
  2. päättää tarkentaa henkilöstöstrategian valmistelun aikataulua ja
  3. evästää valmistelun jatkotyöskentelyä.

Päätös

Kehittämisjohtajan muutettu päätösehdotus: 

Tulevaisuuslautakunta:

  1. päättää merkitä tiedoksi henkilöstöjohtajan henkilöstöstrategian valmisteluun liittyvän esittelyn,
  2. päättää tarkentaa henkilöstöstrategian valmistelun aikataulua siten, että henkilöstöstrategian luonnos on aluehallituksen käsiteltävänä joulukuussa 2023,
  3. evästää valmistelun jatkotyöskentelyä ja
  4. päättää henkilöstöstrategian linjaukset henkilöstökyselyn toteutuksen jälkeen.


Liitteeksi lisätään henkilöstöjohtaja Soili Vesterisen esitys.


Tulevaisuuslautakunta:

Hyväksyi

______

Asiantuntijana kuultiin henkilöstöjohtaja Soili Vesteristä.

Juha Kortelainen poistui kokouksesta klo 14.07 tämän asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.