Aluevaltuusto, kokous 5.4.2023

§ 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Hyvinvointialuelain 108 § mukaan aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Läsnä oleviksi katsotaan myös ne toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

Kainuun hyvinvointialueen hallintosäännön 94 § mukaan kokouskutsu on lähetettävä kokoukseen vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta lähettämispäivä mukaan lukien.

Kokouskutsu on lähetetty sähköisesti 30.3.2023. Lisäksi kokouksesta on tiedotettu yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivulla 30.3.2023.

Toimitetaan nimenhuuto luettelon mukaan ja todetaan, ketkä Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston edustajat ovat saapuvilla.

Ehdotus

Aluevaltuusto toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösval­taiseksi.

Aluevaltuusto myöntää läsnäoleville muille osallistujille läsnäolo- ja pu­heoikeuden.

Päätös

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä oli yhteensä 53 valtuutettua ja 3 varavaltuutettua, yhteensä 56. 

Lisäksi puheenjohtaja Anne Lukkarin ehdotuksesta aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti läsnä- ja puheoikeuden muille pöytäkirjaan merkityille saapuvilla olleille.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta.

Sovellettava lainkohta: Laki hyvinvointialueesta 141 §.