Aluehallitus, kokous 28.9.2026

§ 241 Kainuun hyvinvointialueen ohje ryhmärahan käytöstä

KHVADno-2024-5349

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina Veijola, henkilöstöjohtaja, tiina.veijola@kainuu.fi

Perustelut

Laki hyvinvointialueesta 611/2021 määrittelee 27 §:ssä "Valtuustoryhmä ja sen toiminnan tukeminen":

Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.

Em. lakiin perustuen Kainuun hyvinvointialueella on hyväksytty hallintosääntöön 93 §:ssä määräykset valtuustoryhmien tukemisesta alla olevalla tavalla:

Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi hyvinvointialuelain 27 §:n määräysten mukaisesti tukea taloudellisesti valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tuen suuruudesta ja sen käytön periaatteista päättää aluevaltuusto.

Lainsäädännön ja hallintosäännön pohjalta aluehallitukselle on valmisteltu päivitetty "Kainuun hyvinvointialueen ohje ryhmärahan käytöstä."

Ehdotus

Esittelijä

Timo Halonen, toimialuejohtaja hallintopalvelut, timo.halonen@kainuu.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että:

  1. aluevaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ohjeen ryhmärahan käytöstä
  2. aluevaltuusto ottaa muutetun ryhmärahan käyttöön vuodelle 2025, jonka jälkeen ryhmärahatuen kokonaissumma päätetään aina talousarvion yhteydessä

Päätös

Hyväksyi.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Tiina Veijola, henkilöstöjohtaja, tiina.veijola@kainuu.fi

Ehdotus

Aluehallitus esittää, että:

  1. aluevaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ohjeen ryhmärahan käytöstä
  2. aluevaltuusto ottaa muutetun ryhmärahan käyttöön vuodelle 2025, jonka jälkeen ryhmärahatuen kokonaissumma päätetään aina talousarvion yhteydessä

Päätös

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

Tämän pykälän käsittelemisen aikana kokouksesta poistuivat Miia Pussinen klo 16.51 ja Sami Mäenpää klo 16.53.

Valmistelija

  • Timo Halonen, toimialuejohtaja hallintopalvelut, timo.halonen@kainuu.fi

Perustelut

Laki hyvinvointialueesta 611/2021 määrittelee 27 §:ssä "Valtuustoryhmä ja sen toiminnan tukeminen": 
Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä. 

Edellä mainittuun lakiin perustuen Kainuun hyvinvointialueella on hyväksytty hallintosääntöön 177 §:ssä määräykset valtuustoryhmien tukemisesta alla olevalla tavalla: 

Kainuun hyvinvointialueen hallintosäännön 177 §:n mukaan valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi vuosittain hakemuksesta taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä valtuustoryhmän päätöksentekoon liittyvää muuta toimintaa.  
Tuen suuruudesta ja sen käytön periaatteista päättää aluevaltuusto.

Valtuustoryhmien tuen määrä päätetään vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä.   

Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen saajan tulee raportoida tuen käytöstä vähintään kerran vuodessa. Hyvinvointialuejohtajan määräämä viranhaltija päättää tuen myöntämisestä ryhmien esittämään kustannusarvioon perustuen sekä virheellisen perustein maksetusta takaisinperinnästä.   

Maksetun tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä. 

Lainsäädännön ja hallintosäännön pohjalta on valmisteltu päivitetty ohje "Kainuun hyvinvointialueen ohje ryhmärahan käytöstä." 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Mäenpää, hyvinvointialuejohtaja, sami.maenpaa@kainuu.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ohjeen ryhmärahan käytöstä.