§ 24 Sansia Oy:n yhteishankintaan osallistuminen kirurgian luuppilasien osalta

Lataa 

KHVADno-2026-6015

Päätöspäivämäärä

21.9.2026

Päätöksen tekijä

palvelualuepäällikkö aikuisten somaattinen erikoissairaanhoito

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 24 §

Kuvaus

Sansia Oy on aloittanut kirurgian luuppilasien kilpailutuksen valmistelun Pohteen toimeksiannosta. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteella, Lapin hyvinvointialueella Laphalla, Kainuun hyvinvointialueella sekä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiteella on toistaiseksi voimassa oleva sopimus kirurgien luuppilaseista (70318). Sopimus on kuitenkin sen verran vanha, että tarpeet ovat jo muuttuneet ja on uudelleen kilpailuttamisen aika.

Esitys: Esitetään, että Kainuun hyvinvointialue liittyy Sansia Oy:n toteuttamaan yhteishankintaan kirurgian luuppilasien osalta. Samalla valtuutetaan Sansia Oy:n tekemään hankintaa koskevan hankintapäätöksen sekä allekirjoittamaan hankintasopimuksen Kainuun hyvinvointialueen puolesta.

Hankinta ylittää hankintalain 25 §:n kansallisen kynnysarvon. Hankinnan arvioitu arvo on Kainuun hyvinvointialueen osalta on noin 80 000 euroa (alv 0%) neljän (4) vuoden ajalle.

Päätös

Hyväksyn liittymisen edellä kuvattuun Sansia Oy:n suorittamaan hankintaan. 

Allekirjoitus

Elki Rutherford, palvelualuepäällikkö

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut