Lasten, nuorten ja perheiden asioiden valiokunta, kokous 10.9.2026

§ 25 Lasten ja nuorten sijaishuollon kehittämistoimet vuosille 2027–2029

KHVADno-2026-2124

Perustelut

Tausta

Puheenjohtaja kollegio on elokuun 2026 kokouksessa antanut seuraavan tehtävän Lasten, nuorten ja perheiden asioiden valiokunnalle: 

Mitkä ovat tärkeimmät keinot, joilla Kainuun hyvinvointialue voi vähentää lasten ja nuorten sijaishuollon tarvetta sekä hillitä kustannusten kasvua vuosina 2027–2029 ilman, että lasten hyvinvointi, palvelujen laatu tai lapsen etu vaarantuvat?

Lastensuojelun sijaishuolto on lapsen edun turvaamiseksi tarkoitettu viimesijainen palvelu, jota käytetään silloin, kun lapsen kasvua, kehitystä ja turvallisuutta ei pystytä riittävästi turvaamaan avohuollon tukitoimin. Kainuun hyvinvointialueen strategisena tavoitteena on vahvistaa ennaltaehkäiseviä palveluja, varhaista tukea, perhehoitoa ja omaa palvelutuotantoa siten, että lasten ja nuorten hyvinvointi paranee ja raskaampien palvelujen tarve vähenee.

Tavoitteena on, että valiokunta käy keskustelun lasten ja nuorten sijaishuollon nykytilanteesta, kehityssuunnista sekä niistä toimenpiteistä, joilla sijaishuollon tarvetta voidaan vähentää vuosina 2027–2029 ilman, että lasten etu, palvelujen laatu tai turvallisuus vaarantuvat. Tältä pohjalta laaditaan kannanotto asiaan.

Tilannekuva ja keskeiset haasteet sekä ratkaisumahdollisuudet

Sijaishuolto on yksi hyvinvointialueen vaativimmista ja kustannuksiltaan merkittävimmistä lasten palveluista. Valiokunta on aiemmin korostanut ennaltaehkäisevän työn, perheiden varhaisen tukemisen ja monialaisen yhteistyön merkitystä raskaampien palvelujen tarpeen vähentämisessä. Kainuussa on tunnistettu myös tarve vahvistaa omaa sijaishuoltoa ja perhehoitoa ostopalveluiden sijaan.

Keskeisimpiä Kainuun haasteita aiemman tiedon (muutosohjelmalausunto) perusteella ovat:

§  Perheiden ongelmien kasautuminen.

§  Nuorten mielenterveys- ja päihdehaasteet.

§  Palvelujen saatavuuden erot eri puolilla Kainuuta.

§  Riittävän varhaisen tuen tavoittaminen ennen lastensuojelun asiakkuuden syvenemistä.


Yleisen tason ratkaisuiksi on esitetty seuraavia keinoja:

·         Neuvola-, perheneuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluketjun vahvistaminen.

·         Perhetyön, lapsiperheiden kotipalvelun ja perhesosiaalityön kehittäminen.

·         Tukiperhe- ja perhehoitajaverkoston laajentaminen.

·         Koulujen, kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueen yhteistyön vahvistaminen.

·         Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen parantaminen.

Keskustelukysymykset valiokunnalle

  1. Mitkä ovat tärkeimmät syyt lasten ja nuorten päätymiseen sijaishuoltoon Kainuussa?
  2. Missä palveluketjun kohdassa ennaltaehkäiseviä toimia tulisi vahvistaa?
  3. Miten perheiden varhainen tuki voidaan turvata koko Kainuun alueella?
  4. Millä keinoilla tukiperhe- ja perhehoitajatoimintaa voidaan vahvistaa?
  5. Mitkä toimenpiteet ovat vaikuttavimpia sijaishuollon tarpeen vähentämiseksi vuoteen 2029 mennessä?
  6. Mitä tietoja ja tunnuslukuja valiokunta tarvitsee jatkovalmistelun tueksi?

 

Pyrimme järjestämään asiantuntijan esittelyn kokoukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Heimo Keränen, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja, heimo.keranen@kainuu.fi

Valiokunta:

  1. merkitsee sijaishuollon tilannekatsauksen tiedoksi;
  2. käy evästyskeskustelun lasten ja nuorten sijaishuollon tarpeen vähentämiseksi vuosina 2027–2029;
  3. pyytää tarvittavat lisätiedot asian valmistelun taustaksi.