Perustelut
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:
1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;
2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;
3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;
4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.
Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.
Vuoden 2026 talousarvioraamin tavoitteena on ollut merkittävän ylijäämäinen tulos. Alkuperäinen toimintakateraamitavoitteen (-392,0 miljoonaa euroa) mukainen ylijäämätavoite oli 11,0 milj. euroa, jota pienennettiin valtion rahoituksen vähennystä vastaavasti 9,6 milj. euroon.
Valmisteluprosessin aikana on todettu, ettei taloustavoitteisiin ole mahdollista päästä ilman erityisiä toimenpiteitä. Toimialueiden määrärahaesitysten mukainen talousarvioesitys on 6,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joten raamitavoitteen saavuttamiseksi toimintakuluja olisi pystyttävä leikkaamaan vähintään 3,1 miljoonaa euroa. Näiden toteuttaminen todennäköisesti edellyttäisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa ja palvelutoiminnoissa.
Alijäämien kattamisvelvoitteen osalta suunnitellun ylijäämätavoitteen saavuttaminen on kriittistä. Valtionvarainministeriön suunnittelema harkinnanvarainen lisäaika alijäämien kattamiseen ei Kainuun hyvinvointialueelle ole riittävä, ellei jo vuoden 2026 osalta päästä taloussuunnittelun mukaiseen tavoitteeseen.
Osana vuoden 2026 talousarviota on valmisteltu toimialueiden esityksiä tuottavuuden ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä tarkennuksista ja täydennyksistä. Mahdolliset muutokset voivat koskea mm. palvelujen järjestämistä, tukipalveluita sekä työ- tai virkasuhteeseen liittyviä etuuksia tai käytänteitä.
Suunnitellut talousarvioon liittyvät muutokset voivat johtaa mahdollisiin irtisanomisiin, palvelussuhteen ehtojen muutoksiin ja palvelussuhteen olennaisten ehtojen muutoksiin irtisanomisperusteella, jotka voivat tarkoittaa palvelussuhteen päättymistä työntekijän/viranhaltijan kieltäytyessä mahdollisista muutoksista.
Odotettavissa on, että sopeutustoimenpiteet kohdistuvat kaikkiin toimialueisiin ja laajoihin henkilöstöryhmiin. Tämän vuoksi työnantajan on käynnistettävä yhteistoimintalain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Sami Mäenpää, hyvinvointialuejohtaja, sami.maenpaa@kainuu.fi
Aluehallitus päättää, että
1. hyvinvointialueella käynnistetään koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ja
2. aluehallitus valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan ja henkilöstöjohtajan valmistelemaan neuvotteluesityksen, käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut sekä edustamaan työnantajaa yhteistoimintaneuvotteluissa. Neuvotteluissa työnantajaa voi edustaa tai niiden valmisteluun voi osallistua muitakin hyvinvointialuejohtajan ja henkilöstöjohtajan osoittamia henkilöitä.